Merta edemmäs kalaan?
Paperiaskartelua kotimaassa ja ulkomailla
Paperiaskartelua on perinteisesti harrastettu yksin, neljän
seinän sisällä, keittiön pöydän kulmalla tai jos oikein on onnistanut, niin kokonaan
askartelulle pyhitetyssä huoneessa. Suurin osa luovasta työstä tehdään
yksinään, omassa rauhassa, mutta suurimmalla osalla meistä on kuitenkin tarve
jakaa innostusta, keskustella ja saada palautetta. Internetin myötä harrastus
on saanut uusia yhteisöllisiä piirteitä, kun harrastajat ovat jakaneet töitään
ja erilaisia vinkkejä keskustelupalstojen ja nykyisin erityisesti blogien
välityksellä.
Yhteisöllisyyden lisääntyminen netin avulla on pienentänyt
kynnystä tavata muita askartelijoita myös kasvotusten. Monet osallistuvat
erilaisiin tapaamisiin ja tapahtumiin Suomessa ja pikku hiljaa enemmän ja
enemmän myös ulkomailla. Blogien ja sähköpostin kautta yhteydenpito
ulkomaailmaan on helpottunut ja maailma tuntuu kaiken kaikkiaan pienemmältä.
Miksi lähteä ulkomaille askartelemaan?
Ensimmäisenä mieleen tuleva syy on tarjonta. Kun
kurssitarjontaa katsoo myös Suomen rajojen ulkopuolelta, laajenee se
välittömästi. Tarjolla on niin skräppäystä, mixed mediaa, leimailua, oikeastaan on mahdollista opiskella melkein mitä tahansa. Tarjolla on niin suuria, maailman tähtien vetämiä messuja, kuin
pienempiä työpaja tyyppisiä tapahtumia. Kursseilla oppii kokonaan uusia
tekniikoita, mutta myös tapoja käyttää jo olemassa olevia tarvikkeita ja askartelukaappien kätköihin unohtuneita tököttejä. Parasta
antia kotiin viemisiksi on kuitenkin innostus ja inspiraatio!
Toinen itselleni tärkeä syy ovat ystävät. Sekä
blogimaailmassa, että tapahtumissa kohtaa ihmisiä, joiden kanssa on mukavaa
vaihtaa ajatuksia niin askartelusta kuin elämästä yleensä. On mahtavaa päästä
juttelemaan kasvotusten, askartelemaan yhdessä ja viettämään aikaa ihmisten
kanssa, joiden työskentelyä on seurannut internetin välityksellä. Tapaamisissa
blogi saa kasvot ja jatkossa yhteydenpito on vielä mukavampaa.
Ei kannata myöskään väheksyä uusien tuttavuuksien
merkitystä. Kansainvälisissä tapahtumissa uusien ystävien tekeminen on helppoa,
mutta vaatii omaa aktiivisuutta. Helppo aloitusrepliikki onkin, mistä päin
olet kotoisin? Kun paikalla olevia yhdistää rakkaus samaan harrastukseen, on
jutteleminen helppoa. Omaa kielitaitoaan kohtaan kannattaa olla armollinen.
Sitä paitsi monet askarteluun liittyvät termit ovat äärimmäisen kansainvälisiä.
Askartelun saralla, niin kuin muuallakin, verkostoituminen on kaikki kaikessa!
Mitä kaikki maksaa?
Ulkomaille suuntautuvan askartelumatkan kustannukset
riippuvat hyvin pitkälti siitä, minne ja minkälaiseen tapahtumaan olet
lähdössä. Matkan hinta koostuu matkoista, yöpymisestä ja ohjelmasta. Messujen kaltaiset tapahtumat voivat olla
halvempia kuin monipäiväiset työpajoihin keskittyneet tapahtumat, ja merten
takaiset opettajat nostavat kurssien hintaa verrattuna paikallisvetoisiin
opettajiin. Askartelureissulle voi nopealla laskulla tulla hintaa lähemmäs
1000 euroa, mutta tarkan budjetin reissaaja selviää jo lähes puolta pienemmällä
matkakassalla.
Matkailu harrastuksen perässä ei ole ilmaista, mutta
toisaalta siitä saadut kokemukset eivät ole rahassa mitattavia. Askartelumatkoilla
tutustuu erilaisiin kulttuureihin ja tapoihin toimia, sekä luokkahuoneissa,
että niiden ympärillä.
Kilpailu!
Askartelutapaaminen, askartelumatka vai toteutumaton askarteluhaave? Kerro kokemuksesi meille!
Mitä mieltä sinä olet askartelumatkailusta? Oletko osallistunut askartelutapamisiin tai työpajoihin suomessa tai sen ulkopuolella? Mikä oli parasta vai oliko kokemuksessa parantamisen varaa? Kerro meille mielipiteesi, voit voittaa neljän hengen risteilylahjakortin Helsinki - Tukholma välille. Lahjakortti arvotaan heinäkuun aikana kommentin jättäneille. Lahjakortti on voimassa 12.8-15.10.2013 Sunnuntai-keskiviikko lähdöillä.
Kesäisin askarteluterveisin, Minna
Ps. Paperilla –lehti kerää paperiaskartelijan
tapahtumakalenteria. Järjestätkö tai osallistutko paperiaskartelutapahtumaan
lähellä tai kauempana? Kerro siitä meille, niin lisäämme tapahtuman
kalenteriimme!