Kuka olet?
Olen
kolmenkympin rajan ylittänyt askarteleva nainen Seinäjoelta. Asustan yhdessä mieheni
ja pikkuisen Onni-pojan sekä parin piskin kanssa. Tällä hetkellä mammalomailen
ja nautin uudenlaisesta arjesta kotosalla.
Netissä
liikun nimellä MarjoKoo ja kirjoitan samalla nimellä myös Innolla-blogia. Perustin Innolla-blogin vuonna 2011. Blogini täyttyy
erinäisistä innostumiseni tuotoksista
pääsääntöisestä korteista, mutta myös tuunailusta, leipomuksista sekä
käsitöistä. Olen myös Pinterestissä sekä
Instagramissa, joihin löydät blogini kautta. Etenkin Instagramiin postaan
paljon sellaista, mikä ei päädy itse blogiin asti..
Millainen on askarteluhistoriasi?
Kuten moni muukin, olen löytänyt askartelun pariin joulukorttien myötä. Vuonna
2010 tein elämäni ensimmäiset (joulu)kortit. Samaan aikaan innostuin uudelleen
virkkaamisesta ja neulomisesta. Liityin erääseen kirjakerhoon, josta sain
liittymislahjaksi kasan leimasinmusteita ja leimoja. En tiennyt mitä niillä
tehdä ja aloin ottamaan selvää. Olen siis edelleen sillä tiellä, taisin jäädä
koukkuun ;)
Askarteluhistoriani aikana olen
kokeillut monenmoista. En vieläkään ole yhden linjan askartelija, vaan tykkään
tehdä erilaisia juttuja ja innostua erinäisistä jutuista!
Mikä askartelussa innostaa tarttumaan saksiin aina uudestaan?
Askartelussa minua kiehtoo sen
moninaiset mahdollisuudet. Toisinaan innostun erilaisista tekniikoista, kun
taas useimmin nautin railakkaasti värien käytöstä ja leimakuvien värittelystä.
Askartelussa koen ajan pysähtyvän ja
se on keinoni rentoutua arjen keskellä. Askartelussa saan toteuttaa luovaa
puoltani ja tuottaa sen avulla iloa muille niin korttien, kirjasten ja muiden
tekeleiden myötä. Inspiraationi ja luovuuteni saa oman ajatustenvirran lisäksi
potkua tietysti muiden blogeista sekä usein myös Pinterestistä.
Tekniikka, joka saa luovuutesi virtaamaan?
Suosikkitekniikkani taitaa olla
melko perinteinen. Pidän leimailusta, eritoten leimakuvien värittelystä sekä
ihanien papereiden yhdistämisestä leimakuvaan ovat asioita, joista sytyn. Rrrrrakastan värejä!! Niiden runsas käyttö
innostaa minua.
Mitkä kolme askartelutarviketta ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
Autiolle saarelle ottaisin mukaan
- Timpan sakset
- ressaajan
- paperia
Ajankohtaista juuri nyt?
Tällä hetkellä uusimpana
aluevaltauksena, joskaan vielä valtaus... on ompelu!! Sain hiljan valmiiksi
pellavatunikan, nyt teen sellaista ystävälleni ja seuraavaksi ajattelin tehdä
jotain kivaa Onnille!
Mutta askarrellen ajankohtaista. Pöytälaatikossa on meneillään ikuisuusprojekti. Ennen kuin Onni syntyi aloitin
skräppäämään kansiota Onnille. Muutama aukeama on täynnä ja erilaista sälää on
odottamassa useamman sivun verran. Seuraavaksi kuitenkin teen taas jotain
perinteistä, nimittäin synttärikortteja.
Aina
on siis projekteja meneillään :)
Askarteluaiheiset nettisivut / blogit / haasteet, joita seuraat :
Askarteluaiheisia sivuja ja blogeja mitä
seuraan on piiiitkä lista. Pinterestistä on tullut viime aikoina inspiraation
lähde. Sen avulla olen löytänyt myös uusia sivuja joita seurata. Blogisuosikkejani
kuitenkin ovat Korttipaja SannaS, Cute & Cool Creations ja Tinksitiina,
ulkomaiseksi suosikiksi nousevat Deborah’s Shining cards, Little Nugget Creations
ja Craftyliciousme.
On hienoa huomata miten erilaisia taidokkaita
tekijöitä löytyy runsain määrin.. Kaikki seuraamani ja innoittamani blogit eivät kuitenkaan ole itselleni ominaisinta
tyyliäni.. Jotain niistä kuitenkin saan, koska niitä seuraan :) Usein huomaan, että innostun seuraamaan
jotakin sivua ihan vaikka vaan siksi, että projektit ovat taidokkaasti
valokuvattuja!
Haasteisiin osallistuminen omalla
kohdallani on melko kausittaista. Haasteet joita seuraan ja joihin osallistun ovat
P*skis, Art Impressions ja Kraftin’ Kimmie sekä satunnaisesti joitakuita
muita.
Lempiprojektisi:
Lääkelaukku lähihoitajalle
Viimeisimpien
töiden joukosta löytyy itselleni mieluisa tuunattu kasvo- ja käsirasvan
lahjapakkaus. Mittailin kartonkisen pakkauksen sivujen pituudet ja leikkelin
sopivat palaset päällisiksi.. Paperien reunat saivat rouheutta
kynsiviila-käsittelyllä. Lääkeruisku-idea on Pinterestistä bongattua.. Kantokahvassa
roikkuu myös pieni sideharsorulla. Kahva on ruudullista nauhaa, jonka kiinnitin
eyeleteilla crop-a-dilen avulla.
Laatikon
sisältä löytyy reseptillinen pullo Minttu-viinaa ja kyytipojaksi kaakaota,
sideharsoa & laastareita (Muumi) mahdollisia haavereita varten, Buranaa
aamun kolotukseen ja jomotukseen sekä lepyttelyyn taikka hemmotteluun suklaata.
Terveisesi Paperillan lukijoille:
Uskaltakaa
luottaa omaan ideaan ja ajatukseen! Kokeilemalla rajojaan ja kykyjään saattaa
löytää itsestään niin elämässä kuin askartelussa jotain uutta ja kokeilemisen
arvoista :)
-Marjo Keskinen | MarjoKoo | Innolla
Pinterest: http://www.pinterest.com/marjokoo/
Instagram: http://instagram.com/marjo_koo
Pinterest: http://www.pinterest.com/marjokoo/
Instagram: http://instagram.com/marjo_koo