tiistai 11. maaliskuuta 2014

Aloittelevan paperiaskartelijan tarvikelista


Minulta on monesti kysytty, mitä suosittelisit aloittelevalle paperiaskartelijalle, eli mitä tarvikkeita ja välineitä kannattaa ehdottomasti hankkia. Tarvikkeita on monenlaisia, kuten askartelijoitakin, ja vain kokeilemalla voi löytää välineet, jotka sopivat omaan askartelutyyliin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että perusvälineillä pääsee jo hyvin alkuun ilman kalliita satsauksia. Tässä muutamia minun suosituksiani.



Hyvät sakset

Kannattaa panostaa hyviin saksiin, jotka ovat terävät ja ovat hyvänmuotoiset kädessä. Lisäsatsausta haluaville suosittelen leikkuuveistä, itse vannon esimerkiksi sormiveitsen nimeen. Leikkaan sillä kaikki tarkkuutta vaativat kohdat.

Laadukkaat liimat ja kaksipuoleinen teippi 

Huono liima, joka ei pidä ja kupruttaa paperit vie kyllä askarteluinnot! Hyvä liima on siis ehdoton. Monet eivät käytä liimaa, vaan kaksipuoleista teippiä. Se onkin tosi hyvää esimerkiksi skräppäyksessä mm. valokuvien kiinnittämiseen. Lisäksi kohotarrapalat ovat käteviä liimaamiseen, lisäksi niillä saa kolmiulotteisuutta töihin.

Monipuoliset paperit

Varsinkin skräppäyksessä on otettava huomioon papereiden happovapaus valokuvien kanssa. Paperiostoksilla kannattaa valita alkuun erityylisiä papereita. Ensinnäkin, että on vaihtoehtoja mistä valita eriaiheisiin töihin ja toiseksi, että löytää sen oman tyylinsä ja minkälaisista papereista käytännössä pitää. Vaikka monet kirjavat ja kuviolliset paperit näyttävät ihanilta, kannattaa muistaa myös neutraalimmatkin paperit. Monesti tosi kirjaviin ja värikkäisiin papereihin on vaikea yhdistää mitään muuta.

Kirjaintarrat

Skräppäystä kokeilevalle suosittelen aakkostarroja. Sivu näyttää heti valmiimmalta otsikon kanssa. Ellei aio heti hankkia isoa varastoa kirjaimia, suosittelen hankkimaan ensin vain muutaman arkin testiin. Kannattaa valita kirjaimista neutraaleja värejä, niin ne sopivat moneen eri työhön.

Koristeet

Koristeisiin saa helposti uppoamaan rahaa. Jos ei vielä tiedä mistä aiheesta aikoo askarrella, kannattaa valita koristeisiin yleisiä aiheita. Erilaiset muodot, kuten tähdet, kukat, pallot ja hexagonit sopivat moniin eri projekteihin. Kannattaa katsella myös omia vanhoja tarvikkeita sillä silmällä, että niitä voi käyttää askartelussa, esim. napit ja kankaat.

Paperileikkuri

Itse olin pitkään vannoutunut saksien käyttäjä ja ostin leikkurin vasta askarreltuani pitkään. Siistin ja nopean leikkuujäljen tekemiseen leikkuri on kyllä ihan mahtava.

Mitä sinä suosittelisit aloittelevalle askartelijalle? Suosituksia ja vinkkejä voi jättää kommentteihin!


2 kommenttia:

  1. Minä aloitin aikanaan kortteilun ostamalla ensimmäisenä paperileikkurin, enkä ole katunut.

    Liimaa en ole oikein uskaltanut käyttää, juurikin siitä syystä, että pelkään kupruja. Ja toisaalta epäilen, ettei liima pidä. No, ehkä se onkin jäänyt mulle ajatukseksi noista liimapuikoista, kun niiden liimaukset ei tahdo kauaa pitää. Kai sitä on vaan uskallettava kokeilla kunnon paperiliimaakin.

    VastaaPoista
  2. Paperileikkuri oli kyllä minullakin ensimmäinen suurempi ostos. Helpotti paljon, kun kortteilijana piti saada tarkkaan sopiva pala korttipohjaan. Ostin samalla nuuttausterän, jota käytin korttipohjien tekemiseen. Nyt myöhemmin samassa Fiskarsin pyöröleikkurissa on terä, joka tekee ns.säröreunaa. Vanhoissa vakokuvissa on tällainen reuna. Paperileikkureissa on erilaisia terävaihtoehtoja. Kannattaa etsiä tietoja ja vertailla, itselle sopivan leikkurin löytämiseksi.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!