tiistai 4. maaliskuuta 2014

Origamisydän kirjanmerkiksi tai nimikyltiksi juhlapöytään

http://www.askartelupoydanaaressa.blogspot.fi/

Origamisydämet


Olen kokeillut viime aikoina useampia erilaisia origamisydänohjeita,
joten näytän nyt teille yhden kivan ja helpon mallin,
jolla voi tehdä esimerkiksi kirjanmerkkejä.

askartelu, origami

Olen käyttänyt mallissa 10x10 cm kokoista kirjansivua. Valitettavasti kuvista ei aina huomaa kummin päin paperi on, koska tekstiä on molemmin puolin, joten kiinnitäthän huomiota tekstissä mainittuihin paperin kääntämisiin. Kuvat saa klikattua isommaksi!

Ohjeet ensimmäiseen kuvasarjaan. Taitokset voi tehdä joko pöydällä tai varsinkin pienemmällä paperilla myös käsissä. Laita paperi nurja puoli ylös päin. Taita ensin paperi puoliksi ja vielä kerran puoliksi. Avaa. Taita alareuna vaakatasoista keskisaumaa vasten. Käännä paperi! Taita oikea alakulma niin, että alareuna on pystysuuntaista keskisaumaa vasten. Toista sama vesemmalle kulmalle. Käännä paperi! Taita alakulma yläreunaa vasten.

askartelu, origami

Ohjeet toiseen kuvasarjaan. Käännä paperi. Avaa alareunan taitokset kuvan mallin mukaan. Toista molemmille puolille. Tee vielä pienet taitokset (kuvat 5 ja 6). Alareunan terävien kulmien kääntäminen vaikuttaa sydämen malliin, joten voit valita pienemmän tai suuremman käännöksen. Käännä työ, jolloin keskellä on jo sydän. Käännä takaisin nurjalle puolelle ja taita reunat. Voit käyttää tässä vaiheessa apuna liimaa, jotta taitokset pysyvät.

askartelu, origami

Mikäli teet sydämen paperista, jonka toinen puoli on valkoinen, sydän on värillinen, mutta takaosan tuki on valkoinen molempiin suuntiin. Voit toki käyttää myös kaksipuoleista paperia.

Valmista sydäntä voi käyttää esimerkiksi kirjanmerkkinä tai juhlapöydässä nimikylttinä, jos nimen lisää kirjoittamalla, kirjantarroilla tai sydämen päälle teipattavaan pieneen lappuun. Isommassa koossa origamimalli toimii toki myös korttina. Toivottavasti innostut kokeilemaan!

askartelu, origami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!