Paperilla-tiimin esittelyt jatkuvat. Tänään tutustut Heliin, Sannaan, Suviin ja Marikaan:
Olen Heli ja asun Turussa. Olen mukana Paperillan blogissa, koska olen innostunut ja täysin hurahtanut paperin värittämiseen. Olen yhdeltä ammatiltani tekstiilialan artesaani, mutta nyt jo kymmenen vuotta enimmäkseen tehnyt paperitöitä. Maalaan ja kirjoitan päivittäin kuvapäiväkirjoja. Googlaa sanoilla ”art journal” tai visual journal”, niin löydät näistä aiheista lisätietoa. Tai oikeastaan parhaiten löytää toisia art journalien tekijöitä Pinterestistä.
Sekä värittäminen että kirjoittaminen on mielenkiintoista. Kirjan tekeminen on mietiskelyä, leikkiä ja aika vakavaa taiteellista yritystäkin. Art journal on joustava taiteen tekemisen muoto, kaikki kelpaa. Se on kollaasien tekemistä, maalausta, mixed mediaa, vähän niin kuin skräppäystä, mutta ei sittenkään, se on sitä mitä itse haluat. Aivan hurjasti olen näinä vuosina oppinut ja kehittynyt, ja odotan ihmetellen millaisia kirjoja teen viiden tai kymmenen vuoden päästä. Olen iloinen, kun saan jakaa ajatuksiani ja kuviani teidän kanssanne.
Kuvapäiväkirjani sivuja löytää blogista: helioskooppi.blogspot.fi.
Terveisin Heli
Nimeni on Sanna ja kotipaikkani Laukaa. Olen vähän päälle nelikymppinen naimisissa oleva kahden aikuisen tyttären sekä yhden pojanviikarin äiti. Tällä hetkellä työskentelen askarteluliikkeessä, joten pikkuisen askartelen myös työkseni.
Käsityöt ja askartelu; niistä olen pitänyt jo lapsesta, mutta varsinainen paperiaskartelu alkoi vajaa kymmenen vuotta sitten, kun eksyin johonkin korttiblogiin ja sitä kautta tutustuin myös skräppäykseen. Innostukseni myötä perustin myös oman blogin, siihen pääset tutustumaan tästä: http://askartelunaarteita.blogspot.fi/ . Askartelun Aarteita löytyy myös Facebookista.
Koen eniten olevani paperiaskartelija, mutta pidän myös muistakin askartelu- ja käsityöjutuista, joten kokeilen mielelläni uusiakin juttuja. Vapaa-ajallani viihdyn parhaiten kotona ja askartelun lisäksi harrastuksiini kuuluu neulominen, lenkkeily sekä musiikin kuuntelu. Olen hurjan innoissani pestistäni Paperillassa ja toivotan kaikki omasta puolestani tervetulleeksi mukaan seuraamaan Paperillan blogia.
Nähdään täällä!
Terkuin, Sanna
Olen Suvi, 31-vuotias, Etelä-Pohjanmaalla asuva, kahden lapsen kotiäiti, taskussa tekstiiliartesaanin ja koulunkäynninohjaajan tutkinnot.
Erilaiset kädentaidot kuten askartelu, DIY-jutut, valokuvaus, digiskräppäys, blogin ylläpito - kaikki ovat lähellä sydäntäni. Olen askarrellut koko ikäni ja tykkään kokeilla uusia juttuja. Nykyään teen eniten paperiaskartelua ja digitöitä, mutta artesaanitutkinnon myötä myös huovutus, värjäys ja kankaanpainanta ovat tulleet tutuiksi. Seuloja ja painokankaita tuleekin tehtyä satunnaisesti, kunhan vain löydän tarpeeksi aikaa ja inspiraatiota. Huovutusta tahtoisin harrastaa enemmän, mutta ajanpuutteen vuoksi huovuttelen vain koruja tällä hetkellä.
Blogini löytyy täältä: www.suvikukkasia.blogspot.fi
Askarteluissa ja kädentaidoissa ylipäänsä minua inspiroi käsillä tekeminen, se, että voin luoda jotakin konkreettista omin käsin. Ja se, että voin tehdä jotakin omaperäistä, uniikkia ja persoonallista. Tykkään etsiä ideoita joka puolelta ja toteuttaa ne sitten omalla tavallani. Hamstraan kaapit täyteen erilaisia materiaaleja ja käytänkin paljon kierrätysmateriaaleja töissäni, kuten mm. tapetteja ja vanhoja kirjoja.
Kädentaitojen tekeminen on eräänlainen henkireikä - sen kautta voin toteuttaa itseäni ja saan aikaa itselleni. Toivon silti, että myös muut voisivat saada inspiraatiota ja ideoita tekemisistäni.
Tekemisen iloa toivotellen, Suvikukka
Olen
Marika, nelikymppinen jenkkifutisäiti, vaimo, kuvataiteilija
ja huonoin kodinhoitaja ikinä! Asustan Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla, Ilmajoella
mieheni, poikamme ja koiriemme kanssa.
Haluan
projekteissani tutustuttaa sinut kalligrafian mielenkiintoiseen maailmaan.
Olen opiskellut kalligrafiaa jo toistakymmentä vuotta, mutta rakkaus
kirjaimiin, muotoihin ja väreihin roihuaa edelleen. Kynät, terät ja
siveltimet ovat intohimoni, mutta kirjoittaminen onnistuu yhtä hyvin
katuharjalla tai kuusenoksalla. Kursseillani kannustan kädentaitojen
harrastajia leikilliseen luovuuteen. Ilo kirjoittaa työhön piiloviestin: nämä
kirjaimet on tehty rakkaudella.
Opetan
tekstausta ja kalligrafiaa ympäri Suomen. Lisäksi tekstaan tilaustöitä, kuten
seiniin tekstausta, hääkutsuja, lavasteita ja suunnittelen tekstejä
tatuointeihin. Viime vuosina olen suunnitellut tekstileimasinsettejä sekä
suomenkielisiä skräppipapereita Paperinauhalle, tehnyt sekatekniikkaprojekteja
Ihana-lehdelle ja keväällä aloitan kirjantuunauksesta kertovan sarjan
Taika-lehdessä.
Löydät tekemisiäni:
http://marikakk.blogspot.com
http://www.pinterest.com/marikakoskimaki/
http://instagram.com/marikakk_lettering/
https://www.youtube.com/watch?v=RjHH_A1wMfY
Terveisin Marika
Esittelyt jatkuvat jälleen huomenna. Silloin tutustut Maikkikseen, Susanna K:n, Päiviin, Merviin ja Anu-Riikkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!