Hei vaan kaikille!
Harvemmin tulee mieleen käyttää ompelua tekniikkana paperiaskartelussa. Tiimimme otti kuitenkin haasteen vastaan ja kaivoi neulat, langat sekä ompelukoneet esille. Tällaisia ommellen koristeltuja töitä saimme aikaan!
Aurinkoisia askarteluhetkiä!
Olen yleensä laiska nostamaan ompelukoneeni pöydälle pientä ompelua varten, mutta siitä tulee kuitenkin hienoja jälkeä, joten aina silloin tällöin se kannattaa! Nyt ompelin pienen kohdan tägissäni. Toki ommeljälkeä voi tehdä paljon enemmänkin, jos siltä tuntuu. :) Tein myös vastaavanlaisen kortin, jossa piirsin ompelun jäljen. Aina ei ole siis pakko kaivaa konetta esille. Molemmat kortit löytyvät blogistani!
Marika
En juuri osaa ommella mitään vaatteita, mutta tämä kangasprokkis vei minut täysin mennessään.
Kankaiden kanssa ei voi epäonnistua, kankaita vaan päällekkäin ja leikkaat niistä erilaisia kuvioita irti. Ne voi ommella suoraan korttipohjaan ja jatkaa työstämistä kynillä sekä tusseilla, tai voit ommella erilaisia kangastilkkuja päällekkäin ja käyttää niitä muissa projekteissa.
Lisää ideoita ja vinkkejä löydät blogistani
Jenni
Minä kaivoin neulan ja kirjontalangat esiin. Olen ostanut jo kauan kauan sitten kirpputorilta kasan kirjontalankojen jämiä ihan kortteilua silmällä pitäen. Mukavaa oli muistaa niiden olemassa olo taas pitkästä aikaa. Tähän korttiin olikin pakko stanssata lankakeriä teeman mukaisesti ;)
Sanne
Päätin tehdä kirjanmerkkejä, niitä tarvitsee aina. Pohjalle laitoin gessoa ja töpöttelin päälle akryylimaalia sinne tänne. Toiseen ompelin muliinilangalla käsin pari kukkaa ja muuten koristelin ompelukoneella. Kuvat leikkasin kankaista. Lisää blogissani.
Sanna-Kaisa
Tykkään käyttää korteissa vaihtelun vuoksi myös muutakin materiaalia kuin paperia. Päädyin tekemään tällä kertaa kettu- ja rusettikuviot karvaisella villalangalla korttipohjaan. Lanka tuo mukavaa tekstuuria kortin tasaiseen pintaan. Painoin ensin reiät korttiin terävällä piikillä ja sen jälkeen vasta pujotin langan kartongin läpi. Löydät lisää kuvia Santun Maja -blogistani!
Jaana
Tämä kurkkiva kissa antoi inspiraation tähän korttiin. Lankakerä jolla kissa on leikkinyt kiertää korttikuvaa siksak-ompelein jotka tein vapaalla kädellä. Pistelin kuvion ensin piikillä jonka jälkeen ompelin kuvion aivan tavallisella villalangalla.
Elina
Tämän kortin taustaan ei tarvittu kuviopaperia, sillä kuvioin suklaanruskean kartongin ompelukoneella! Muut koristeet on leikattu paperileikkurilla tai stanssattu. Lisää kuvia blogissani!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!