keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Valokeilassa: KaikkeaKivaa Ky Näpsäkkä ja Tuula Latvala-Anttila


Paperillan Valokeilassa-sarja tuo esille suomalaisia askartelu- ja käsityöalan yrittäjiä. Kerran kuussa tutustumme yhteen yritykseen sekä sen tuotteisiin ja palveluihin. Saamme myös lukea ihmisistä yritysten takana ja kurkistaa suomalaisen kädentaitoyrittäjän elämään. 


Tänään pääsemme Tuula Latvala-Anttilan mukana tutustumaan KaikkeaKivaa Ky Näpsäkkään:


Aloitin yrittäjyyden vuonna 1981 Kipsakka Ky -nimisellä kahvio-iltamyymälällä ja Saumantien kioski -nimisellä kioskitoiminnalla. Aluksi toimimme Kurikassa ja muutaman vuoden jälkeen avasimme myös Kipsakka-nimisen kahvio-iltamyymälän Ilmajoelle.  Koska tyttäreni olivat vielä pieniä, halusin myös päiväliikkeen, ja vuonna 1986 avasin Kauhajoelle Kipsakan. Siellä myin irtokarkkeja ja leluja ja kaikenlaisia Tiimarista tutuksi tulleita tuotteita, kuten vihkoja, kyniä ja muuta pientä kivaa. Näiden lisäksi myynnissä oli merkkileluja.

Kauhajoella oli askarteluliike juuri lopettanut toimintansa, ja asiakkaat pyysivät, että ottaisin Kipsakan valikoimaan myös askartelutuotteita. Niin tein, ja pian erittäin mielenkiintoinen ala oli vienyt minut kokonaan mukanaan.

Poikamme syntyi vuonna 1990. Lopetin liikkeen Kauhajoella ja pidin poikavauvani kanssa elämäni ensimmäisen ja viimeisen äitiysloman. Äitiyslomalla syntyi ajatus askartelubussista ja ostinkin Vaasan kaupungilta kirjastoauton, jonka sisustin askarteluliikkeeksi. Kiersin bussilla maakuntaa noin 100 kilometrin säteellä Kurikasta, ja vanhempieni auttaessa lastenhoidossa pystyin päiväsaikaan käymään toreilla ja iltaisin piirien pihoissa askartelutuotteita myymässä. Toiminta sopi minulle erittäin hyvin - olin lasten kanssa kotona kesät ja kaikki koulujen lomat ja pystyin askartelubussityön ohella hoitamaan liikkeiden kirjanpitoa, paperitöitä ja muita juoksevia asioita. Askartelubussi liikennöi tammikuun puolivälistä huhtikuun loppuun ja syyskuusta joulukuun puoliväliin. Samalla pysähdyspaikalla kävin aina 3-4 viikon välein. Bussin täydennykset hoidin Kurikan Kipsakan askartelutuotevarastosta.




Askartelubussi oli menestys. Oli suuri ilo ajaa torille, jossa kymmenen ihmistä jo odotti tuloani, ja bussiin sisään astuessaan he toivottivat minut lämpimästi tervetulleeksi. Ajoin bussia noin 11 vuotta, mutta siinä ajassa auto vanheni ja siihen alkoi tulla pieniä harmillisia vikoja. Olimme myyneet Ilmajoen liikkeemme uudelle yrittäjälle ja myös Saumantien kioski oli lopetettu. Askartelubussitoiminnan loputtua jäin Kurikan Kipsakkaan töihin ja lisäsin valikoimiimme myös kudontatarvikkeet.

Vuonna 2005 siirsin askarteluliikkeen toiminnan Kurikan keskustaan Asematielle ja samassa yhteydessä muutin nimen KaikkeaKivaa Ky Näpsäkäksi. Nimenmuutos oli välttämätön, sillä kahvio-iltamyymälä Kipsakka jatkoi vanhoissa tiloissamme, eikä samalla paikkakunnalla voinut olla kahta samannimistä liikettä eri valikoimilla. Aloitin myös askartelutarvikkeiden maahantuonnin ja sain Euroopasta ihania yhteistyökumppaneita. Nettikaupan perustaminen alkoi.

Vähitellen kypsyi ajatus isommalle paikkakunnalle siirtymisestä. Etsin pitkään tiloja Seinäjoelta, ja löydettyäni mukavan liikepaikan ja hyvän tovin jossiteltuani uskalsin viimein muuttaa liikkeeni kanssa Seinäjoelle. Seinäjoella vierähti kuusi vuotta, ja liike ja varsinkin nettikauppa kasvoivat vuosi vuodelta. Liikkeen kasvu kasvatti kuitenkin myös työmäärän mahdottoman suureksi. Jostain oli pakko luopua, ja päätin lopettaa Seinäjoen liikkeen ja palata Kurikkaan omiin 80 neliön tiloihin. Siellä olen nyt ollut reilun vuoden nettikauppiaana.


Ostoksille voi tulla myös Kurikan varastokauppaan, ja vaikka liike on auki vain sopimuksesta, olen hyvin iloinen, että yhä useammat asiakkaat ovat liikkeen löytäneet. Nettikauppani kasvaa edelleen, ja hyvät yhteistyökumppanit Euroopassa takaavat hyvät tuotteet ja laajan tuotevalikoiman. Aikapula vaivaa edelleen ajoittain, eikä koko valikoimaamme ole vielä nettikaupassa nähtävillä. Tämän asian korjaaminen on tämän vuoden tärkein juttu.
 
Tuon maahan noin 90% tuotteistani. Yhteistyökumppanit pitävät minut ajan tasalla uusista tuotteista ja tämän lisäksi käyn Euroopassa messuilla uutuuksiin tutustumassa. Valitettavasti aikani menee nettikaupan pyörittämiseen, eikä askarteluun juuri jää aikaa. Tapaan asiakkaitani eri puolilla Suomea askartelu- ja käsityömessuilla. Samalla myös annan nettikaupalleni kasvot.

Koulutukseltani olen yo-merkonomi ja lisäksi olen käynyt lukemattomia kursseja ja koulutuksia mm. taloushallinnon puolelta.  Askartelussa minua ovat kouluttaneet kirjahyllyssäni olevat, vuosien aikana hankkimani noin 2000 pääasiassa ulkomaista askartelualan kirjaa. Alan lehtiä on tallessa saman verran.


Perheeseeni kuuluu 3 aikuista lasta ja 5 lastenlasta. Kaikki lapsenlapseni ovat alle 5-vuotiaita ja mikä ihaninta, sain heidät kaikki tänä vuonna jouluksi tänne Kurikkaan.



Kiitos Tuula, että saimme tutustua sinuun ja kuulla yrityksesi mielenkiintoisen tarinan!

Tuula toivottaa kaikki Paperillan lukijat lämpimästi tervetulleeksi KaikkeaKivaa Ky Näpsäkän verkkokauppaan (seuraa *tätä linkkiä* verkkokaupan sivulle), ja tarjoaa 31.3.2017 asti 10 % alennuksen kaikista yli 20 euron verkkokauppatilauksista. Käytä koodia 'valokeilassa', niin alennus lasketaan tilaukseesi.

Lisäksi meillä on sinulle kilpailu: Klikkaa itsesi Näpsäkän verkkokauppaan, ja kerro tämän jutun kommenteissa, mikä on mielestäsi verkkokaupan kiinnostavin tuote. Kaikkien 31.1. mennessä vastanneiden kesken arvotaan 6 Copic-tussia, joiden värit voittaja voi valita itse 180 eri värivaihtoehdon joukosta. Onnea kisaan!


13 kommenttia:

  1. Tällä hetkellä kiinnostavimmat tuotteet olivat Fiskarsin monitoimityökalu ja paperileikkurin varaterät.

    VastaaPoista
  2. Marianne Designin Tiny's Pine Cones -stanssi, koska minun on tehnyt sitä mieli jo pidempään.

    VastaaPoista
  3. Stanssivalikoimaa tulee usein tutkittua

    VastaaPoista
  4. Kyllähän se mielenkiintoisin tuote on se Fiskars kannettava SureCut paperileikkuri 30 cm- A4. Pitkään haaveillu ja joulukorttipajassa pääsin kokeileen. Kummasti helpottaa leikkaamista kun ei tarvi paperiveitsen, leikkuumaton ja viivottin yhdistelmää. Ja se ei takaa suoraa leikkuuviivaa...toisinaan lipsahtaa. Tuolla ei lipsahda

    VastaaPoista
  5. Mahdoton tehtävä! No, stanssit on kyllä ihania.

    VastaaPoista
  6. Olen ahkerasti käynyt kurkkimassa stanssivalikoimaa ja se on toki mielenkiintoinen! Mutta valitsen tällä kertaa jotain jota haluaisin seuraavaksi tehdä - ehkä kokeilla emalointia, kangasvärejä tai quilllingia paperisuikaleilla. Valitsen kuitenkin mistit, koska olen nyt innostunut suihkeista ja maaleista! Toivottavasti onni suosii, uusille tusseille on aina tarvetta!

    VastaaPoista
  7. Tällä hetkellä kiinnostaa eniten kynät ja liidut (neocolor II). Mutta kaikkea muutakin ihanaa ja niin tarpeellista kaupassa on :)

    VastaaPoista
  8. Leimasimet ja stanssit kiinnostaa aina :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!