Virvon varvon!

Hei!
Palmusunnuntai on ensi viikon sunnuntaina. Paperillan tiimi keräsi sinulle joukon virpomisaiheisia askarteluideoita:

 
Marikakk

Kun oma poikani vielä kävi trullittamassa, hän ei muistanut ikivanhaa virpomisloru ulkoa naapureiden ovelle saavuttuaan. Kokeilin eräänä vuonna tehdä kuoren, jonka sisällä virpomisloru
oli valmiina. Näin hän sai avata kuoren, lukea lorun ja antaa kauniin kuoren taloon.
Palkaksi sai sitten muutaman karkin pannuunsa. Ja kaikki olivat iloisia.
Ohjeet kuoren koristeluun ja muutama vinkki löytyy blogistani


Sanne

Käytin oksaan omasta lapsuudestanikin tuttuja pääsiäisaskartelumateriaaleja; silkki- ja kreppipaperia. Isommat virpojat voivat leikata silkkikukkien lehtiä ja pupukuvioita. Pienemmät voivat ottaa osaa liimaamalla pupuihin papereita, laittamalla washi-teipistä koristeita ja vaikka kihartamalla kreppinauhaa.


Jaana

Pieni pääsiäispupu on uuvahtanut kesken pääsiäismunajahdin koriinsa.
Kortin väreissä hehkuu jo hieman kevät ja muutama kukkanenkin löysi tiensä korttiin.
Lisää tietoja blogissani.


Sanna-Kaisa

Täällä Pohjanmaalla trullitellaan virpomisen sijaan. Myös trullittelupäivä on eri, kuin muualla Suomessa. Tyyli on kuitenkin sama, ja virpomisoksat ovat käytössä täälläkin. Koristelin muutaman oksan kaksipuolisilla paperikuvioilla ja värikkäillä washiteipeillä. Rautalanka osoittautui parhaaksi kiinnityskeinoksi, jolloin oksa kestää hieman kovemmankin käsittelyn trullien kierrellessä talosta toiseen. :) Santun Maja -blogistani löytyy lisää työvaihekuvia koristeiden toteutuksesta.


Siiri
En ole itse ikinä virponut (asuimme virpomisikäisenä ulkomailla ja siellä ei ollut samaa perinnettä). Mutta koskaan ei ole liian myöhästä tehdä virpomisoksia! En kuitenkaan halunut tehdä perinteistä höyhenillä ja kreppipaperilla ynnä muilla pääsiäiskoristeilla. Tein muutaman oksan puhekuplilla ja kukkasilla. Lisää kuvia voit käydä kurkkaamassa blogistani.


Jenni

Minunkin vitsani on keväisen kevyt. Tein värikkäisiin kirjontalankoihin lippunauhoja  washiteipeistä ja kukkasista. Kukkaset oli tehty lävistimellä ja liimattu lankohin. Lisäilin muutaman washiteippilipun suoraan koivunoksaan.
Muista ottaa oksat ajoissa lämpimään, jotta saat ihanat hiirenkorvat vitsoihin. Tämä oksa oli ehtinyt olla maljakossa vasta viikon ja  vasta nyt silmut alkavat varovasti avautua!


Kiitos, kun piipahdit virpomisvinkkimme katsomassa, toivottavasti inspiroiduit ja näemme ihania versioita näistä ideoista!


1 kommentti

Kiitos viestistäsi!