Valokeilassa: Piia Takalo ja Piian Puoti


Paperillan Valokeilassa-sarja tuo esille suomalaisia askartelu- ja käsityöalan yrittäjiä. Kerran kuussa tutustumme yhteen yritykseen sekä sen tuotteisiin ja palveluihin. Saamme myös lukea ihmisistä yritysten takana ja kurkistaa suomalaisen kädentaitoyrittäjän elämään.

Tällä kertaa Valokeilassa matkaa pohjoiseen, Kittilään, tutustumaan Piia Takaloon ja Piian Puotiin:


Piia ja Ali Edwards


Olen Piia Takalo, kohta nelikymppinen yhden pojan äiti ja toisen vaimo Lapista, Kittilästä Levin juurelta.  Käsityöt ja askartelu veivät mukanaan jo pienenä tyttönä ihan luonnostaan: Ensimmäiset opit sain omalta äidiltäni, ja sukuni naiset ovat aina olleet kovia tekemään käsillään. Vähitellen paperiaskartelusta tuli se tärkein luomismuoto, mutta harrastuksena teen edelleen kaikkea muutakin, kuten virkkaan, ompelen, teen koruja ja uusimpana villityksenä timanttimaalailen. Paperiaskartelussa suosikkitekniikat ja -jutut vaihtelevat ajoittain, mutta tällä hetkellä tulee tehtyä kortteja, art journalia, skräpättyä minialbumeita lomilta ja tietysti koristeltua kalentereita.

Aloin yrittäjäksi vuonna 2006. Yrityksen perustin yhdessä mieheni kanssa, ja aluksi yritystoimi piti sisällään sekä miehen puunkorjuuyritystoiminnan että minun tarjoamani tilitoimistopalvelut. 90-luvun puolella alkaneessa rakkaassa leimailu- ja paperiaskarteluharrastuksessa alkoi kortteja ja muita tekeleitä syntyä enemmän kuin omiksi tarpeiksi, ja yrityksemme tarjosi kanavan myös askartelujuttujen myymiselle. Hiljalleen tämä harrastus muuttui yhä isommaksi osaksi yritystoimintaa, kun aloin tehdä kaupallista yhteistyötä mm. Fiskarsin, Taika-lehden ja muiden alan yritysten kanssa. Kiersin messuja ja tapahtumia niin Suomessa kuin maailmalla, sain esitellä upeita tuotteita ja tehdä työtä, johon minulla oli intohimoa.

Pikkuhiljaa kypsyikin päätös jättää kirjanpitäjän työni vähemmälle ja siirtyä kohti askartelualan kokopäiväistä yrittäjyyttä.  Olin jo yritystoiminnan sivussa myynyt kurssitarvikkeita, joten minulle oli jo kertynyt pieni valikoima tuotteita. Keväällä 2015 Pariisin askartelumessuilla syntyi viimein se lopullinen päätös alkaa askartelukauppiaaksi ihan tosissaan.  Ranskan messuilta kotiuduinkin sitten jo parit jälleenmyyntisopimukset taskussa ja aiemman Piian Räpellykset -blogini facebook-sivuille syntyi myös Piian Puoti -nimeä kantava kauppaosa.


Tällä hetkellä puotini toimii siis Facebookin välityksellä ja tuotteita voi varailla kuviin tai tilata viestillä. Niillä, jotka eivät ole Facebookissa, on mahdollisuus tilata tuotteita sähköpostitse (piiatakalo@gmail.com). Mikäli kaikki menee nappiin, avaan tänä vuonna verkkokaupan, mutta työtä sen eteen on tehtävä vielä paljon. Hoidan itse kaiken askartelukaupan toiminnassa, eikä minulla ole käytettävissäni kuin satunnaisia oman perheen apukäsipareja. Kaupan varasto on samassa tilassa kuin työhuoneeni, joten varsinaisia myymälätiloja ei ainakaan toistaiseksi vielä ole. Tilauksen voi toki halutessaan myös noutaa työhuoneeltani, ja paikallisten ohella moni Lapissa lomaileva onkin tätä mahdollisuutta käyttänyt.

Puodin valikoima on rakentunut pitkälle omien suosikkivalmistajieni tuotteille. Yli 20 vuoden harrastamisen aikana oma maku on selkeytynyt melko paljon, ja puodin valikoimista löytyy erityisen paljon vintagetyylisiä juttuja sekä art journaling ja mixed media -tarvikkeita.  Uutena hurahduksena on plannerointi eli kalenterin tuunaus, ja siihen puodista löytyy mukava valikoima teippejä, tarroja ja muuta pientä kivaa härpäkettä.  Itse rakastan puolalaisten askartelijoiden romanttista ja runsasta tyyliä, ja siksi valikoimistani löytyy paljon puolalaisten valmistajien tuotteita. Tällä hetkellä erityisen suosittuja ovat olleet puolalaiset chipboard-leikkeet, joita on tarjolla monelta eri valmistajalta.  Haluan pitää puodin valikoiman uutena ja raikkaana ja erikoistua sellaisten valmistajien tuotteisiin, joita Suomesta ei ole aiemmin saanut.


Olen järjestänyt kursseja ja demoillut messuilla niin Suomessa kuin ulkomaillakin.  Valitettavasti viimeisen kahden vuoden aikana messuille ja kursseille on jäänyt harmillisen vähän aikaa, sillä kaupan kehittäminen ja laajentuminen (uusien toimittajien ja tuotteiden etsiminen jne.) on vienyt ison osan sekä työ- että vapaa-ajastani.  Toivottavasti kuitenkin tulevaisuudessa pääsen taas nauttimaan enemmän opetus- ja esittelytyöstä, sillä mikään ei ole parempaa kuin nähdä ja kokea ihmisten innostus ja hullaantuminen, kun he oppivat jotain uutta ja mielenkiintoista!

Puotini pohjoinen sijainti asettaa hieman rajoituksia tapahtumiin osallistumisiin, ja logistiset ja ajankäytön haasteet ovat pakottaneet jättämään Etelä-Suomen suuret messut ja askartelutapahtumat väliin. Toivon, että saan tulevaisuudessa hankittua messukalustoa, jolla pääsen puotini kanssa kiertämään ainakin pohjoisemman Suomen tapahtumia – tällä hetkellä olen osallistunut vain paikallisiin ja Levin alueella olleisiin myyntitapahtumiin.  Moni on kuitenkin vuosien varrella saattanut tavata minut messuilla, sillä syksyn ohjelmassa on yleensä ollut niin Helsingin kuin Tampereenkin kädentaitomessut. Messuilla olen ollut joko demoilemassa jonkun isomman yrityksen tai valmistajan ständillä tai sitten vain ihan tutustumassa tarjontaan messuvieraana. Ulkomailla lempitapahtumani on Pariisin Version Scrap, jonka tosin tänä vuonna joudun jättämään väliin, kun perhepiirissä on juhlat samana viikonloppuna.  Mutta loppuvuodesta olisi tarkoitus taas suunnata ulkomaille joko messuille tai johonkin tapahtumaan uusia askartelutuulia haistelemaan!

Piia ja Finnabair
Yrityksen kautta teen jonkin verran yhteistyötä valmistajien kanssa: Olen tehnyt malleja markkinointitarkoituksiin ja käännöstöitä esimerkiksi askartelutuotteiden suomalaisiin tuotepakkauksiin. Vuosien aikana olen ystävystynyt muutamien ihanien alan yrittäjäkollegoiden kanssa ja ystävyyssuhteista on hiljalleen rakentunut tärkeä tukiverkko, jossa porukalla tuemme toisiamme ja tarjoamme apua moneen pulmatilanteeseen. Nämä ihanat yrittäjänaiset, joita saan onnekseni kutsua myös ystävikseni, ovat olleet kyllä ihan mielettömän ihana voimavara ja kannatelleet tuellaan sellaisinakin päivinä, kun oma usko jaksamiseen on ollut koetuksella.
Jos sopii, niin tässä yhteydessä haluaisin isosti kiittää Heidiä, Marikaa, Nannaa, Sandyä ja Omziita kaikista niistä iloista ja suruista joita ollaan yhdessä jaettu! Naisyrittäjyydessä on voimaa!

Tänä keväänä avasimme tällä yrittäjäporukalla yhteisen asiakaspalvelukanavan, eli Paperikauppiaat-nimeä kantavan facebook-ryhmän.  Ryhmän jäsenet saavat kätevästi tiedon uusista tuotteista ja ideoista, ja siellä voi myös vapaasti kysyä meiltä yrittäjiltä tietoa valikoimista tai vaikkapa tuotteiden käyttövinkeistä. Ennen kaikkea sieltä saa helposti tiedon siitä, keneltä kauppiaista löytyy asiakkaan etsimä tuote tai kuka voisi sen nopeimmin hankkia Suomeen. Yhteistyöstä on etua ja hyötyä kaikille – niin meille yrittäjille kuin ihanille asiakkaillekin.

Tulevaisuuden haaveena on saada sellaiset toimitilat, joissa olisi nettikaupan varaston lisäksi tilaa myös myymälälle ja erillinen tila kurssien pitämiseen.  Haaveilen myös omasta tuotemallistosta ja tähän haaveeseen saattaa pieni siemen olla jo kylvetty tämän vuoden aikana.  Ennen kaikkea haaveilen siitä, että saan tehdä tätä rakkaasta harrastuksesta syntynyttä työtä niin pitkään kuin tunnen siihen intohimoa ja paloa. Varsinkin tänä päivänä ei ole itsestäänselvyys, että saat elantosi sellaisesta työstä, jota todella rakastat.


Yrittäjyydessä mukavinta on olla oman itsensä herra ja tehdä työnsä juuri sillä tavalla, kuin itse näkee parhaimmaksi. Toki myös joustavat työajat ja vapaus päättää työaikansa itse ovat iso plussa – välillä se tosin johtaa siihen, että etenkin vuoden kiireiseen aikaan töitä tehdään 7 päivänä viikossa. Ikävintä on se, että työ voi käydä välillä raskaaksi, kun joutuu hoitamaan kaiken yksin. Kiireisinä aikoina on vaikea löytää vapaa-aikaa ja yöunetkin voivat jäädä vähiin, mutta onneksi perhe ja ystävät muodostavat hyvän tukiverkon, josta saan tiukan paikan tullen apua arjen pyörittämiseen. Vapaa-aikanani nautin meidän Lapin upeasta luonnosta ja metsän rauhasta - erästely on koko perheen harrastus ja kaikilta perheenjäseniltä löytyy metsästyskortitkin. Lisäksi tykkään lukemisesta, keilailusta ja ihan erityisesti matkailusta – se on toinen intohimoni askartelun ohella!  Niin luonnossa liikkuminen kuin matkailukin vievät ajatukset pois työstä ja samalla saan nähdystä ja koetusta valtavasti voimaa, energiaa ja inspiraatiota siihen luovaan osaan työtä ja harrastusta. Matkailu ja upea luonto ovat parasta vastapainoa työlle!


Kiitos Piia, oli ilo tutustua sinuun!

Piia tarjoaa kaikille Paperillan lukijoille mukavan lisäedun: Kun mainitset "paperilla2017" tilauksesi yhteydessä, mukaan pakataan lahjana washi-teippirulla juuri saapuneista ihanuuksien laatikosta! Etu on voimassa sunnuntaihin 2.4.2017 asti.

Valokeilassa-kilpailussa kysymme nyt: Kalenterituunaus: Onko se sinun juttusi? Miksi on tai miksi ei ole? Jos olet jo harrastaja, kerro, mikä planneroinnissa viehättää. Mistä ideat? Millainen kalenteri sinulla on?
Vastaa kysymykseen kommentoimalla tätä juttua viimeistään sunnuntaina 2.4.2017. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan hieno stanssi- ja tarrapaketti Piian Puodista:

Onnea kisaan! Arvonnan voittaja ilmoitetaan tässä blogijutussa sekä Paperillan Facebook-sivuilla.

*Edit: Kilpailu on päättynyt - kiitos ihanista kommenteistanne! Tuntuu siltä, että kalenterituunausbuumi kasvaa myös Paperillan lukijoiden keskuudessa, ja kommenteista oli kiva lukea, kuinka monella eri tavalla sitä voi tehdä. Selvää on, että homma vie mukanaan!

Arvonta on suoritettu:
Onnea Armiida - otathan yhteyttä Piian Puotiin  FB:n kautta, niin palkinto lähetetään sinulle!


11 kommenttia

  1. Minun plannerini on personal-kokoinen Color Crush. Koska työmenot ovat sähköisessä kalenterissa eikä omia menoja ole kovin paljon, kalenteri on pienessä mutta toki tärkeässä roolissa plammerissani. Säilytän plannerissani erilaisia askarteluharrastukseen liittyviä listoja, kuten ostoslistoja, tuoreita hankintoja, merkkipäiväkalenteria, askarteluhaasteita ja niihin osallistumisia. Koristelen plannerisivuja lähinnä muusta askartelusta ylijääneillä silpuilla eli minulle planneroinnissa se juttu on nimenomaan kaikkien tärkeiden asioiden säilyttäminen yksissä kansissa.

    VastaaPoista
  2. Joo tuunailen kalentereitani yks on ihan Ajaston kalenteri ja yhen oon tulostellu ja kasannu ite sekä yhen kalenterin oon leimaillu itte :D
    Teipein,leimoin,tarroin ja värikynin koristelen :)
    Välillä innostun koristelemaan enempi välillä muka liian kiire ettei kerkiä ku merkkaamaan menot ylös.

    VastaaPoista
  3. En varsinaisesti tuunaa kalenteria. Synttäreiden kohdalla on kuitenkin aina söpö tarra. Helpompi huomata jos nopeasti selaa kalenteria. :)

    abackman66 at hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Happy Plannerin sain lahjaksi kahdeksan kuukautta sitten ja innostuin käyttämään sitä päiväkirjamaisesti. Kuvitan sitä liimailemalla siihen kuvia, tarroja, piirroksiani ja teippejä. Tuunaamalla siitä tulee niin paljon hauskempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvonnan voitosta! Otathan yhteyttä Piiaan, niin palkinto postitetaan sinulle! -Elina-

      Poista
  5. Itselläni on Happy Planner ja sen pitämisen aloitin viime vuonna. Tekisin mieluusti enemmänkin Plannerointia mutta aika ei meinaa suurperheen äitinä (7 lasta) antaa millään periksi:/.
    Tarroja olen ostanut juurikin Piialta ja sitten tulostellut välillä ilmaisia arkkeja netistä. Paljon mukavampaa merkitä menoja kunnon kalenteriin:)

    VastaaPoista
  6. Vielä ei ole omaa kalenteria. Seuraan kyllä muitten tekeleitä. :)

    VastaaPoista
  7. Mie en ole vielä oikein "päässyt jyvälle" tuosta kalenterivillityksestä, ei ainakaan vielä ole mun juttu :)

    VastaaPoista
  8. Kiitoksia onnettarelle. Oikein kiva yllätys heti aamun alkuun. Laitan vistiä Piialle.

    VastaaPoista
  9. Kalenteriaskartelu kiinnostaa, mutta "väljemmällä" tavalla: tykkään koristella, söpöstellä, väritellä ja mallailla erilaisia juttuja, mutta päiväkohtaisia tai viikkokohtaisia listoja en tee. Joudun päivittäin liikkumaan kellon mukaan, joten vapaa-ajallani en todellakaan koe, että minun pitäisi listoittaa tekemisiäni. Mutta kaikenlainen koristelu on miun juttu 😊

    VastaaPoista
  10. Kiitoksia vielä kerran onnettarelle. Palkinto saapui vihdoin kaikenlaisten kommellusten jälkeen postissa tänään. Hyvää ei odota liian kauan.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!