Joko olet tutustunut Pinterestiin inspiraation lähteenä? Pinterest on palvelu, jossa voi jakaa kuvia eri aiheista ja tietysti sieltä on aivan ihana hakea inspiraatiota omiin töihin. DT-tiimimme sukelsi Pinterestin syövereihin ja katso, mitä he sieltä ammensivat omiin töihinsä!
Sanna-Kaisa
Olen kerännyt Pinterest-taululleni muun muassa erilaisia inspiroivia kuvituksia, joista yksi on kaktuskuvioinen printtijuliste. Tämä printti on jotenkin jäänyt kummittelemaan mieleeni ja halusin toteuttaa oman askarteluni sen inspiroimana. Kaivoin vesivärini esiin, piirtelin kuvan innoittamana kaktuksia paperille ja valitsin niistä yhden mieluisimman yksilön kortin kuvaksi. Löydät Santun Maja -blogistani lisää kuvia kortista ja tekovaiheista. :)
Sanne
Halusin ikkunaan muiden paperikoristeiden oheen jotain keväistä lintuihin liittyvää. Löysin Pinterest-taulultani idean tähän lintuhäkkiin. Häkistä voi oman maun mukaan tehdä romanttisen tai modernimman tai linnun tilalle askarrella kukkia. Lisää blogissani Sannen Vintillä.
Marikakk
Boheemit ja värikkäät koristeet ovat aina kiehtoneet ja päätinkin tehdä kirjaimia
vanhoista kankaanpaloista ja nauhoista. Pinterest -tauluiltani löytyy paljon boheemeita
ideoita, ja tämän projektin voit tehdä modernisti mustalla ja valkoisella tai
heittäytyä väriloistoon :) Lisää kuvia ja ohjeita blogistani marikakk.
Jenni
Minä hain inpiraatiota tästä SannaS:n vesiväreillä väritetystä kukkasesta. Vesivärejä minulta ei löydy, mutta vesiliukoiset Distress Ink-musteet käyvät hyvin korvikkeesta. Valkoisella kohojauheella embossatut kukat väritettiin keskeltä DI-Marker kynillä ja sen jälkeen suihkutin pinnan runsaalla vedellä. Syntyviä kuvioita voi hypnoottisesti seurailla :) Myös taustassa on käytetty samaa tekniikkaa ja lopulta telasin päälle valkoista akryylimaalia utuisen tunnelman saamiseksi. Lisää kortteja löytyy blogistani!
Siiri
Pinterestistä on kiva käydä kurkkaamassa inspiraatiota. Tosin ihania kuvia on niin runsaasti, että siellä tulee helposti surffailtua vähän pidempään. Tämän Miranda Bosch-Thurlingsin art journal -sivun doodlaukset pistivät eristyisesti silmään ja halusin kokeilla samaa. Tein sekä art journal -sivun että pienen canvaksen. On kiva yhdistää maalausta ja piirtämistä. Viime aikoina olen innostunut lisäämään enemmän piirroksia töihini. :) Esittelen molemmat työt blogissani.
Jaana
Silloin kun pää löy tyhjää ja inspiraatio on hukassa niin suunnaksi Pinterest. Sieltä löytyy kyllä se inspis ja paljon muutakin! Ennen kuin huomaakaan niin olet 'pinnannut' yhtä sun toista ideaa muistiin. Itse löysin inspiraation tähän Äitienpäiväkorttiin täältä.
Lisää löydät blogistani.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!