keskiviikko 6. huhtikuuta 2016
Koristellaan rasioita!
Minä olen todella huono keksimään ystäville ja sukulaisille lahjoja. Vaikka kaupat ovat pullollaan kaikennäköistä tavaraa, en pitkänkään etsimisen jälkeen tunnu löytävän mitään sopivan henkilökohtaista. Tästä syystä kestolahjakseni ovatkin muodostuneet erilaiset koristellut rasiat. Näitä on jo varmaan ainakin kertaalleen lahjoitettu jokaiselle läheiselle päivänsankarille.
Nyt näytän, kuinka nämä rasiat saavat koristelut ylleen ja toivon, että tekin saatte tästä kipinän rasioiden koristeluun. Tämä on yllättävän nopeaa ja helppoa, eikä saa hirveää sotkuakaan aikaan. Siksi ehkä näistä niin tykkäänkin.
Olen tykännyt näistä pahvirasioista, jotka ovat ulkoasultaan kuin kirja. Tämän lisäksi olen kyllä koristellut puisia rasioita, metallipurkkeja, ja Pringles-purkkejakin tällä samalla kaavalla.
Aloitan maalaamalla pahvirasiat kalkkimaalilla valkoiseksi. Maalin kuivuttua hion pinnan ja käyn reunat ja kirjan selän vintage sepia-värisellä musteella läpi saaden kirjalle hieman vanhahkoa näköä. Nämä rasiat eivät ehkä kovin maalaamisesta tykkää, ja pahvi halkeilee joistakin kohdin, mutta minusta se tuo ihanan rosoisuuden pintaan.
Tämän jälkeen onkin jo koristelun aika. Yleensä tässä vaiheessa mietin, kenelle rasia on tällä kertaa matkaamassa, ja valitsen koristelua lahjan saajan mukaisesti. Usein kuitenkin metallikoristeet, nauhat ja kauniit paperit haluan ehdottomasti rasian kanteen. Ne ovat tarvikkeita, joilla tunnun melkein aina onnistuvan, kun ovat jo itsessään niin kauniita.
Koristeet tietysti vaihtelevat saajan sukupuolen ja iän mukaan. Pienille pojille usein leimaan ja väritän jonkun esim. futis- tai autoaiheisen leimakuvan, pikkutyttöjen lemppareiksi olen todennut prinsessarasiat, isommille tytöille ja aikuisille tuntuu olevan mieluisimpia vintagerasiat.
Vintagerasioihin yleensä käytän ylläolevia perusosasia ja niiden lisäksi fiiliksen ja tarpeen mukaan kukkia, fimomassasta valmistamiani koristeita ja muuta aiheeseen sopivaa.
Kun olen tyytyväinen valitsemiini koristeisiin, leikkaan kuviopaperit oikean kokoisiksi. Usein, varsinkin tämän tyylisissä kansissa, käyn papereiden reunat läpi ressaajalla, jotta saan niihin rosoisuutta. Välillä lisään koristeisiin ja papereihin vintage sepia-mustetta. Lopuksi vain liimaan kuumaliimalla tai teippaan kaksipuolisella teipillä osaset kiinni rasian kanteen. Sisälle olen laittanut saajasta riippuen vielä jotain pientä, karkkia, korun tai mitä nyt olenkaan halunnut vielä lahjan saajalle antaa.
Välillä, kun ainekset ovat tarpeeksi kauniit, pienetkin koristeet saavat lopputuloksen näyttämään täydelliseltä, niin kuin alla oleva rasian kansi.
Mikäli et ole vielä kokeillut rasioiden koristelua, niin suosittelen kokeilemaan!
Resureeta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!