Vanhojen kirjojen uusi elämä

Kirpputorit, ja kenties omat kirjahyllytkin, notkuvat nykyään vanhoista kirjoista. Kirppiksiltä löytää tietosanakirjoja, romaaneja parilla eurolla. On vara valita kirjoja, joissa on kuluneet, kauniit kannet. Tein tällaisista kirjoista kaksi askartelua: ns. roomboxin ja onnittelukortin.

Roomboxin teko aloitetaan kirjojen valinnalla ja suunnittelemalla, minkä kokoisen boxista haluaa ja mitkä kirjat tulevat päätyihin. Seuraavaksi liimataan esimerkiksi Erikeeperillä kunkin kirjan reunat kiinni. Liimaa kannattaa laittaa melko runsaasti, etteivät sivut ala purkautua sahauksen yhteydessä. Päätykirjojen  ulospäin aukeavat kannet pitää jättää liimaamatta laittamalla muovi kannen väliin.




Seuraavaksi kirjojen kansiin piirretään sahausta varten sisäaukon ja ikkunan koko. Kannattaa tehdä sabloona, niin kaikista aukoista tulee saman kokoiset. Päätykirjojen kansiin, jotka jäävät uloimmaisiksi ei piirretä, eli niitä ei sahata. Sahauksen jälkeen kirjat liimataan peräkkäin suunniteltuun järjestykseen ja laitetaan mieluusti puristukseen.




Sisustaan tehdään pahvista seinät, lattia ja katto peittämään ruovia sahausjälkeä. Päätykanteen voi tehdä oven tai jättää molemmat päätykannet ehjiksi. Omaan boxiini loin Jane Austenin kirjoitushuoneen. Piano on tehty pahvista ja käsitelty Tim Holtzin alkoholimusteella.






Onnittelukortti onnistuukin sitten ilman sahaa; mattoveitsellä saa leikattua sivut irti. Tässäkin ensin reunojen liimaus ja etukantta ei liimata ja kuivumisen jälkeen sivujen irrottaminen veitsellä. Aukko voi olla minkä kokoinen tahansa. Omaani halusin mahdolisimman ison.



Tämän kortin saa puutarhaharrastaja. Tein aiheeseen liittyviä miniatyyrejä ja paperista kukkia. Sisustan koristelemisessa voi antaa mielikuvituksen lentää!



Lisää blogissani Sannen Vintillä ja saman nimisellä Facebook-sivullani. Toivottavasti tämä innosti kierrättämään kirjoja askartelukäyttöön!




Juhlitaan vappua!

Vappu tuo mukanaan rentoa karnevaalitunnelmaa, ja toukokuun vaihtuessa mieli kääntyy yleensä jo kohti kesää. Vappuun kuuluu vahvasti iloiset värit, ilmapallot, lasten riemu ja tietenkin maittavat herkut simoineen ja tippaleipineen. Paperilla-tiimi loihti inspiraatioksi erilaisia askarteluideoita toteutettavaksi vapun rientoihin. 

Sanne

Vappujuhlissa perinteisesti hassutellaan, mutta välillä voi olla juhlien keijukainen. Maalasin valmiin naamaripohjan, liimasin paperikukkia, joita käsittelin mica-vesiväreillä. Keijun panta on leikattu  kuppikakun suojasta ja käsitelty myös kimaltavilla mica-väreillä. Niin ja pitäähän keijulla olla taikasauva, jolla loihtia kukkia, perhosia ja aurinkoisia päiviä!

Jenni

Naamarin voi toteuttaa myös kasvomaalauksena. Näitä oma jälkikasvuni on toivonut niin vappuna kuin pyhäinpäivänä. Kasvomaalauksen teossa tarvitset peruskasvomaaleja sekä tarkan siveltimen&meikkisienen. Aloitteijakin selviää hommasta, kun apuna on vaihe-vaiheelta kuvat valmiista malleista! Lisää vinkkejä ja kuvia amaatöörien kasvomaalauksista löytyy blogistani.

Siiri

Wappuna on hauska hulluutella ja tehdä hassuja koristeita. Koska hiivat on mielestäni hauskoja, maalasin pari styroksiapalloa ja kiinnitin ne hiuspantaan. Toki pallot voi maalata ja koristella ihan millä tavalla tahansa. Niistä voi tehdä myös omat glitterpallot liimaamalla niihin hilettä. Serpentiinin sijaan ajattelin kietoutua tänä vuonna viireihin. Siitä tulee mukavaa värikästä vaihtelua. Blogistani voi kurkata lisää!

Jaana
Tässä kortissa on lähdetty juuri sen oman vappuheilan kanssa pyöräilemään. Kortissa on keväiset värit. Päävärinä on keväiset vihreän eri sävyt sekä keltainen. Kukat tein itse jotka saivat lisäkseen helmet, myöskin lehdet tehty itse. Lisää löydät blogistani.

Sanna-Kaisa
 
Kun muistelin lapsuusajan vappuja, mieleeni muistuivat ensimmäisenä tietenkin metrilaku, helium-pallot ja hyrrät. Paperi taipuu mainiosti hyrrien tekoon, joten ryhdyin tuumasta toimeen. Santun Maja -blogistani löytyvät ohjeet kuvineen paperisten hyrrien tekoon. Tällaisia hyrriä voi käyttää vapun brunssipöydän koristeina tai näillä voi piristää vaikkapa keväistä simahetkeä! :)

Marikakk

Päätin tänä vuonna lähettää muutaman iloisen vappukortin, palloineen päivineen.
Marikakk blogistani löydät tarkat ohjeet näiden valmistukseen - ja näitä kortteja syntyy ihan hetkessä! Idea sopii myös juhlien paikkakorttien koristeluun.


Riehakasta vappua Paperilla-blogin lukijoille!

Äideistä parhaimmalle

Ota vastaan äiti-kulta
kaunein ja kallein lahja multa,
mitä voisin koskaan lahjoittaa,
rakkaudella kaulaan ripustaa;
nämä lapses käsivarret,
jotka sua rakastaa.
Birgit Ahokas

Birgit Ahokkaan runossa kaunein lahja on lapsen halaus. Halauksen lisäksi moni pieni ja isompikin lapsi haluaa tehdä äidille jotain ihanaa, pientä ja suloista - ihan itse. Äitienpäivänä saadut lahjat talletetaan huolella ja rakkaudella - se halauskin - muistojen aarrearkkuun. Tuleva äitienpäivä inspiroi seuraaviin ihanuuksiin.

Jonna 


Lukevalle äidille on mukava ostaa lahjaksi vaikka äidin lempikirjailijan uutuuskirja ja sujauttaa väliin itse tehty kirjanmerkki. Pohjana olen näissä käyttänyt metallisia kirjanmerkkejä, jotka toimivat jo itsessään kauniina pohjina, niin että tehtäväksi jäi vain koristelu. Stanssasin päälle kuvioita ja leimasin aiheeseen sopivat tekstit. Helppoa ja nopeaa. Metallisen kirjanmerkinhän tilalla voi olla vaikka paksumpaa kartonkia tai kuviopaperia ja koristelee sitten sen. 

Mikäli ei äiti niin lukutoukka olekaan, niin voihan tämän sujauttaa kortiksi kukkapaketin kylkeen, ja äiti saa laittaa sitten koristeeksi vaikka jääkaapin oveen.


Ruusutaulut äidille valmistuivat oppilaiden kanssa greppipaperista, vedestä ja paperista. Mustalla vahaliidulla piirtäen sekä saksien. Miten greppipaperista saa irtoamaan upeat värisävyt kauniisti paperiin? Tähän vastaus löytyy blogistani. Tekniikka on helppo ja onnistuu itsenäisesti myös pienemmältä lapselta.


Maikki-Noora


Minä askartelin Äidille kortin 3D-malliin. Embossasin valkealla kohojauheella neljään kertaan paperille Stampendouksen ruusun. Väritin ruusut vesiliukoisilla tusseilla ja laveerasin värit vesisäiliösiveltimellä. Leikkasin kuvista ruusut, nuppuja ja lehtiä irti ja kiinnitin osat kohotarrapaloilla koholleen. Lisää kuvia kortista löytyy KortteiluFlow-blogistani.





Olen jo pidemmän aikaa pyöritellyt mielessäni ideaa kukkakimppukortista. Nyt sain vihdoin toteutettua ideani tähän äidilleni tekemään korttiin. Kukkien varret tein ohuista paperisuiroista, jotka rullasin yksitellen ohuen puikon ympärille oikeanlaisen muodon aikaansaamiseksi. Osa kukista on itse tehtyjä. Tarkemmat ohjeet ja lähikuvia löydät Pastellipäivä-blogistani.




Minusta on kiva ideoida ja jalostaa jo olemassaolevia malleja lasten kanssa askarteluun. Tämä soma paperinalle onnistuu pikkuväeltäkin, pienellä avustuksella tietenkin. 



Askarteletko itse äitienpäiväkortin tai -lahjan? Vai oletko itse saanut äitienpäivänä jotain ihanaa itsetehtyä, jonka voisit jakaa meidän kanssamme? Linkitä kuva alle:



Koristellaan rasioita!


Minä olen todella huono keksimään ystäville ja sukulaisille lahjoja. Vaikka kaupat ovat pullollaan kaikennäköistä tavaraa, en pitkänkään etsimisen jälkeen tunnu löytävän mitään sopivan henkilökohtaista. Tästä syystä kestolahjakseni ovatkin muodostuneet erilaiset koristellut rasiat. Näitä on jo varmaan ainakin kertaalleen lahjoitettu jokaiselle läheiselle päivänsankarille.

Nyt näytän, kuinka nämä rasiat saavat koristelut ylleen ja toivon, että tekin saatte tästä kipinän rasioiden koristeluun. Tämä on yllättävän nopeaa ja helppoa, eikä saa hirveää sotkuakaan aikaan. Siksi ehkä näistä niin tykkäänkin.

Olen tykännyt näistä pahvirasioista, jotka ovat ulkoasultaan kuin kirja. Tämän lisäksi olen kyllä koristellut puisia rasioita, metallipurkkeja, ja Pringles-purkkejakin tällä samalla kaavalla.


Aloitan maalaamalla pahvirasiat kalkkimaalilla valkoiseksi. Maalin kuivuttua hion pinnan ja käyn reunat ja kirjan selän vintage sepia-värisellä musteella läpi saaden kirjalle hieman vanhahkoa näköä. Nämä rasiat eivät ehkä kovin maalaamisesta tykkää, ja pahvi halkeilee joistakin kohdin, mutta minusta se tuo ihanan rosoisuuden pintaan.




Tämän jälkeen onkin jo koristelun aika. Yleensä tässä vaiheessa mietin, kenelle rasia on tällä kertaa matkaamassa, ja valitsen koristelua lahjan saajan mukaisesti. Usein kuitenkin metallikoristeet, nauhat ja kauniit paperit haluan ehdottomasti rasian kanteen. Ne ovat tarvikkeita, joilla tunnun melkein aina onnistuvan, kun ovat jo itsessään niin kauniita.



Koristeet tietysti vaihtelevat saajan sukupuolen ja iän mukaan. Pienille pojille usein leimaan ja väritän jonkun esim. futis- tai autoaiheisen leimakuvan, pikkutyttöjen lemppareiksi olen todennut prinsessarasiat, isommille tytöille ja aikuisille tuntuu olevan mieluisimpia vintagerasiat.

Vintagerasioihin yleensä käytän ylläolevia perusosasia ja niiden lisäksi fiiliksen ja tarpeen mukaan kukkia, fimomassasta valmistamiani koristeita ja muuta aiheeseen sopivaa.



Kun olen tyytyväinen valitsemiini koristeisiin, leikkaan kuviopaperit oikean kokoisiksi. Usein, varsinkin tämän tyylisissä kansissa, käyn papereiden reunat läpi ressaajalla, jotta saan niihin rosoisuutta. Välillä lisään koristeisiin ja papereihin vintage sepia-mustetta. Lopuksi vain liimaan kuumaliimalla tai teippaan kaksipuolisella teipillä osaset kiinni rasian kanteen. Sisälle olen laittanut saajasta riippuen vielä jotain pientä, karkkia, korun tai mitä nyt olenkaan halunnut vielä lahjan saajalle antaa.

Välillä, kun ainekset ovat tarpeeksi kauniit, pienetkin koristeet saavat lopputuloksen näyttämään täydelliseltä, niin kuin alla oleva rasian kansi.



Mikäli et ole vielä kokeillut rasioiden koristelua, niin suosittelen kokeilemaan!