Projekti: Joulukalenteri


askartelu, joulu, tee itse joulu, joulukalenteri, tsi

Heippa! Joulukuu sen kun lähestyy. Tämän kertaiseksi projektiksi ajattelin tehdä joulukalenterin tytöilleni. Pyörittelin ideaa mielessäni tovin jos toisenkin ja lopulta sain mielestäni hyvän idean. Kävelin siis lelukauppaan ja kyselin 24 palan palapeliä. Ihan sellaista ei sieltä löytynyt, mutta jotain oikeastaan vielä parempaa: pakkaus, jossa oli kaksi 20 palan palapeliä. Molemmille tytöille siis omansa ja neljään luukkuun palan sijasta jotain muuta pientä. 

askartelu, joulu, tee itse joulu, joulukalenteri, tsi

Kalenteria varten keräsin muutamia paperipusseja ja ison pinon valkoisia kirjekuoria. Osan kirjekuorista jätinkin valkoisiksi mutta toiset saivat pintaansa akryylimaalia gelatiinipainoalustan avulla. Väreiksi valitsin toisiin kuoriin sinisen ja toisiin punaisen. Käytin paria eri väristä maalia, jotka lisäsin alustalle ja sitten levitin telalla tasaiseksi pinnaksi. Päälle lisäsin Tando Creativen maskin "Tangled Yarn" ja otin levyllä printin printin perään.

askartelu, joulu, tee itse joulu, joulukalenteri, tsi

Maalin kuivuttua koristelin pussukat washiteipillä, jouluisilla kuvioilla sekä numerolappusille. Näihin numeroihin on hyvä käyttää ainakin itselläni niin usein kirjainarkkeihin jäävät numerot. Leikkasin ympyrät Fiskarsin leikkurilla ja liitin sitten tarranumerot paikoilleen. 

Koristeet, jotka ovat peräisin Merly Impressionilta saadusta KaiserCraftin kokoelmasta "Gingerbread", jaoin kahteen kekoon pääasiallisen värin mukaan - punasävyiset punaisiin kuoriin ja vihreän sävyiset sinisiin. 

Kunhan joulukuu alkaa, ripustan kalenterit tyttöjen huoneeseen roikkumaan. En ole vielä päättänyt laitanko molemmille omat "pyykkinarunsa" vai yhden yhteisen, johon laitan vaan osan kuorista roikkumaan ja lisään niitä sitten kuun mittaan.

askartelu, joulu, tee itse joulu, joulukalenteri, tsi

Mukavaa joulukuun odotusta ja mahdollisia juhlavalmisteluja!

Ei kommentteja

Kiitos viestistäsi!