Katsaus vuoteen 2014: Osa II

Tervetuloa!

Vuosi 2014 takana, mutta sitä ei tarvitse silti vielä unohtaa. Toivottavasti kaikille jäi vuodesta paljon hyviä ideoita, uusia tekniikoita taskuun ja inspiraatiota tekemiseen. Kaikenlainen paperilla tekeminen on monipuolista ja vaihtelevaa. Saati sitten mikä määrä erilaista materiaalia on tarjolla kun vain vilkaisee ympärilleen. Ihan mihin tahansa suuntaan. Alla lisää ajatuksia menneestä vuodesta ja paljon hienoja ideoita toteutettavaksi.


Mikä on sinun paras askartelumuistosi viime vuodelta??


Minulle Vuosi 2014 oli melkoisen erilainen vuosi. Vuoden aikana tapahtui paljon surullisia asioita, mutta myös syksyn siintäessä paljon hyvääkin. Tunnelin päässä on siis valoa.

Vuosi 2014. Mitäs minä tein...noh. Kortteja tulee aina tehtyä, mutta tyyli muuttuu aina vain enemmän itsetehdyn suuntaan. Tällä tarkoitan itsetehtyä taustoista alkaen. Mixed mediaa ja myös Art Journaling löysi tiensä askartelutiloihin. Jossain vaiheessa näet mietin, että kortteja on kiva tehdä, mutta oikeastaan ne täytyy aina miettiä jotain tarkoitusta varten tai ne jäävät helposti pölyttymään kaapin perälle. Keksin art journaling -kirjan. Nyt voin tehdä mitä lystään ja kaikki säilyvät yksien kansien välissä. Aiheet voivat olla aivan mitä ja milloin mieleen juolahtaa. "Päiväkirja" on vain minua varten ja voin kokeilla erilaisia tekniikoita ja aiheita rajoituksetta. Kirja on vain ja ainoastaan minua varten. Melko itsekästä -eikö? :)

PS. Emmehän ikuna unohda huumoria tekemisistämme....emmehän?  Vink Vink.




Mietin vuotta 2014 ja sitä mikä olisi ollut se mieleenpainuvin askartelutyö. Ensin tuntui etten meinaa saada mistään kiinni mutta kyllähän se sitten yön tunteina mieleeni nousi. Heinäkuussa perheeseemme syntyi pieni tyttönen ja hänen ristiäisiä varten askartelin kaikenlaista pientä ja siroa koristetta. Samalla kertaa juhlittiin myös poikamme 3v-syntymäpäiviä, ja jotenkin täytyi nämä kaksi juhlaa yhdistää yhteen. Käytin 2v. juhliin tekemääni viiriä sekä lisäksi ikkunakoristeita. Melkeinpä jokaisessa työssä käytin vanhoja kirjoja ja niiden sivuja, osan värjäsin elintarvikeväreillä vaaleanpunaisiksi. Tykkään kirjansivujen ilmeestä, niillä saa persoonallista ja hillityn kaunista jälkeä.
Perhosia, sydämiä, pitsiä ja kukkasia.



Anu-Riikka
 
Alteredbook-aukeama: Tapa elää
Vuosi 2014 oli minulle melko tuottelias vuosi paperiaskartelun osalta. Uskaltauduin mukaan kursseille, löysin kerrostekniikan, opin lisää mixedmediasta ja monesta monesta muusta. Juuri uuden oppiminen kuvaa edellistä vuotta hyvin. Paperiaskartelusta on myös tullut päivittäistä - tapa olla, voimaantua ja järjestää ajatuksia. Tämän aukeaman valitsin juuri siksi, että tuolloin elokuulla sen hiljalleen oivalsin.


Skräppisivuja ja kortteja sekä muutama askartelujuttu. Näistä koostui minun askarteluvuoteni 2014. Mennyt vuosi oli itselläni melko hiljainen askarteluvuosi verrattuna edellisiin, mutta vaikka en ollutkaan tällä kertaa mukana askartelutapaamisissa ja blogikin päivittyi melko verkkaalleen nautin kuitenkin kovasti niiden töiden tekemisestä, joita viime vuonna syntyi. Selatessani blogiani löysin sieltä monta itselle mieluista juttua. Yhdeksi suosikeistani nousi kortti, jonka tein veljenpojalleni rippijuhlaan. Muut viime vuoden suosikkini näet täältä.




Vuonna 2014 askartelin ison kasan erilaisia kortteja, tein jopa ensimmäisen oikean tilaustyöni! Kun ajattelin viime vuoden kortteja, ensimmäiseksi mieleeni tuli tämä pyöräkortti.


Tämä on viime vuoden yksi parhaimmista askartelumuistoistani, koska pääsin testaamaan vähän uusia juttuja. Teen yleensä jonkin sortin onnittelukortteja, mutta tämä ei ollut sellainen ja siksi siihen piti laittaa ihan oma teksti. Tekstin keksin helposti, elämähän on koko ajan aikamoista seikkailua. Itselläni oli hyvin tapahtumarikas viime vuosi (hyvässä ja pahassa) ja toivon, että tästäkin tulee hyvä vuosi. Mutta tiedän jo, että se tulee olemaan erilainen kuin viime vuosi. Askartelumielessä aion kokeilla enemmän itselleni uusia tekniikoita ja materiaaleja, koska siten voin haastaa itseni ja se voi tuoda uusia ihania kokemuksia. Oletko samaa mieltä? :)


Susanna

Vuonna 2014 minulla oli ihana mahdollisuus keskittyä tekemään kortteja "oman maun mukaan" ja tulos(eräs niistä) on tässä ;)

Osan viime vuonna tekemistäni kortteista olen postannut sivuilleni, mutta suurimman osan jätin poikkeuksellisesti myös kuvaamatta (laiskuuttaniko?! ehkäpä ;). Odotan tämän vuoden olevan edellisen kaltainen näiltä osin: saa tehdä ja luoda itselle mieluisia juttuja. Muutosta edelliseen vuoteen haluaisin tämän kannalta: olisi aikaa tehdä kaikkea mitä haluaa. Mitä sinä haluaisit tältä vuodelta askartelun saralla? :) Vuosi on alkanut mielestäni erinomaisesti, toivotan nyt myös sinulle erittäin onnistunutta vuotta <3



Nyt on sinun vuorosi: Mikä on sinun tärkein askartelumuistosi? Jaa se Paperillan lukijoiden kanssa!


Ei kommentteja

Kiitos viestistäsi!