Toimitus esittäytyy-Marika

Hei!

Olen Marika Laaksonen ja asustelen Pöytyällä pienen cavalierini Daisyn kanssa. Blogimaailmassa suurin osa tuntee minut nimeltä Maissi. Suurin intohimoni askartelun puolella on korttiaskartelu ja sitä olen harrastanut jo reilut 15 vuotta. Blogia olen pitänyt vuodesta 2006 sekä Vuodatuksen että bloggerin puolella. Haluan aina kokeilla kaikenlaista uutta askartelun saralla ja vuosien varrella olen tehnyt monenmoisia projekteja eri materiaaleista. Nykyään teen pääasiassa kortteja, skräppään ja uusin innostukseni kohde on mixed media.


023


Värit näyttelevät pääosaa kaikissa askarteluissani, koska olen värien ystävä. Minulle on tärkeää, että värit sopivat toisiinsa ja niillä voi luoda hyvinkin erilaisen tunnelman työhön. Pidän myöskin haasteista, joissa haetaan erilaisia käyttötarkoituksia samoille materiaaleille. Kun ostan jotain, niin siitä haluan saada kaikki irti. Tästä syystä mietin aina jo ostaessa askartelutarvikkeita tarkkaan mitä sillä voisi tehdä.

Alla olevan taulun kohdalla mietin, mitä kaikkea voisi tehdä sideharsolla, jolla olen reunustanut värjäyksen jälkeen tauluni. Värjäykset tein sekoittamalla pieneen suihkupulloon vettä ja Distress inkkiä. Mieleeni tuli myös nurmikko, kukkien terälehtien väliin laitettuna sideharso, hämähäkin seitti, kalaverkko ja erilaiset rusetit. Sillä voi myös päällystää rasioita ja vaikkapa pääsiäismunia. 





Taulussa olevat kukat ja perhoset ovat Imagine and Do:n sketch kuvia ja ne olen värittänyt Distress markereilla.

ja sen löytää myös Facebookista, blogilistalta, bloglovinista sekä pinterestistä.


Ei kommentteja

Kiitos viestistäsi!