Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marika Koskimäki-Ketelä. Näytä kaikki tekstit

Art Journal

Nyt lähdetään yhdessä tutustumaan Art Journalin maailmaan. Mitäkö Art Journal on?
Se on päiväkirjatyyppinen tapa tallentaa muistoja niin sanoin kuin kuvin. Kirjana voi käyttää valmista kaupasta ostettua ,mutta sen voi myös itse sitoa akvarelli paperista tai käyttää vanhaa tarpeetonta kirjaa. Mitään kummempia sääntöjä ei ole.Tässä päästetään luovuus valloilleen.

 Lähde kanssamme mukaan tälle matkalle. 
Alla näet miten Paperillan tiimi on toteuttanut tämän.
                                                     
                                                                             Lena

  Itse käytin kirjana kirpparilta ostettua vanhaa kirjaa.
                                     Kurkkaa blogistani mitä tuolle kirjalle tein. Bruksflickan


Heli

Kuvapäiväkirjan sivuilla on kerroksia, kaikki on sopivaa. Kollaasien tekeminen lehdistä leikatuilla kuvilla on helppoa ja värikästä. Lopputulos on hauska eikä tarvitse harmistua siitä, että itse piirretty kuva "epäonnistui". (Se on ihan oma juttunsa, että voiko piirros epäonnistua. Kuva on yksi merkki matkalla. Se on sen päivän kuva.) Minun kirjoissani tavallisesti alimpana on vesiväripohja ja sen päällä kirjoitusta ja räpellystä kynillä. Se kirjoitus saakin jäädä salaisuudeksi. Jatkan kollaasia lehtikuvilla ja korostan joitakin kohtia väriliiduilla . Päällimmäisenä se kirjoitus, joka saa jäädä näkyviin. 

Blogissa on sarja "art journal basics", jossa avaan enemmän kuvapäiväkirjojejn tekemistä. 


Kaisa

Tykkään tehdä artteja, koska niihin voi kokeilla uusia välineitä ja kokeilla oppimiaan uusia tekniikoita. Sivuistani löytyy paljon värejä, mutta ei ehkä sen suurempaa ajatusta inspiraation takana. Uusin innostukseni ovat kasvot, tämä on nyt toinen piirtämäni naama.


Maikki-Noora

Minä tykkään purkaa artjournaleihin tunnelmia, tunteita ja ajatuksia. Tekstejä minulla ei noista useinkaan löydy vaan värit ovat minulle enemmän niitä tarinan kertojia. Tässä aukeamassa on paljon tarinaa... niin pohjalla kuin päälläkin...  Tämän aukeaman prosessi oli useamman päivän homma ja kertoo monista ajatuksista ja tunteista. Vaikka artjournal minulle itselleni on hyvinkin henkilökohtainen juttu, niin silti voin toisinaan näitäkin julkaista ja tuoda julki. Kun tekstiä ei tuolla ole, niin ei se alkuperäinen fiilis katsojille avaudu. Silloin artjournaleihin tulee uudenlainen näkökulma. Töitä voi katsoa silloin myös ulkopuolisena. Ilman tunnelatausta. 

Pidän kovasti juuri tämän monipuolisuuden takia artjournal työskentelystä. Niissä on monta tasoa ja aina näitä aukeamia voi tehdä vain itselle. Voi testailla uusia juttuja, kokeilla jotaina tai vain purkaa stressiä. Eikä mikään pakko ole näyttää lopputulosta kenellekään. Hyvin vapauttavaa! 


MarikaKK

Tämä haaste oli oikein mukava, sai revitellä väreillä ja tunnelmilla luvan kanssa. 
Kirjantuunaus on siitä kivaa, että epäonnistumisen vaaraa ei ole :) Aina voi peittää jo tekemänsä sivut uusilla kerroksilla, jos niin haluaa. Toisaalta, sivuja ei ole pakko näyttää kenellekkään - joskus sivut ovat niin lähellä itseä, ettei halua esitellä vaan paremmin pitää omana ilona.

Tässä aukeamassa käytin mustaa gessoa, leimasinjauheita, vanhan ajan teriä tekstaamiseen, vesiliukoisia hohtovärejä,  leimoja ja tosi paljon jäljelle jääneitä paperilappuja ja suikaleita. 

Tein ohjeet kuvineen & linkkeineen blogiini, tervetuloa käymään:

Pääosassa teksti

Tällä kertaa olemme nostaneet töidemme pääosaan tekstin.

Paperillatiimi toteutti tekstejä seuraavasti:


  Lena:


Hyvin simppeli leiska ja paljon tekstiä.
Lisää kuvia löydät blogistani klik,klik



Pääosissa teksti - oli juuri minulle sopiva projekti,
kirjaimet kun ovat intohimoni.

Halusin tehdä teille kolme helppoa tapaa nostaa kirjain tai teksti esiin 
skräppileiskassa tai kortissa. 

Kuvissa edetään "työläimmästä" helpompaa kohti,
kaikkista lisäkuvat ja projektiohjeet blogissani KLIK,KLIK:

Ensimmäisenä leikkaa-liimaa projekti sekä rento kirjaintausta:


 Toisena kirjaimen esiintuomistekniikkana varjostus ja valokorostus:


Kolmantena kirjoitetun tekstin korostus yhdellä viivalla: 


Toivottavasti näistä on hyötyä kesän onnittelukorteissa!
Lisää kuvia blogissani marikakk.blogspot.com



HELI:
Alla olevassa art journal sivussa on käytetty tekstiä sanoina, kuvana ja ornamenttina.


Kirjaimet ovat sinällään kauniita, niitä voi käyttää vain koristeina, ei siinä tarvitse lukea mitään ymmärrettävää. Joanne Sharpe on jossain tutoriaalissaan neuvonut tekemään koristepaperia kirjoittamalla eri kokosia tekstejä päällekkäin erilaisilla kynillä. Tälle sivulle on liimattu palasia sellaisesta paperista. Erilaisilla kynillä on suuri merkitys. Tykkään erityisesti vaalean harmaasta kynästä, jolla saa kirjoitettua vain häivähdyksenä näkyviä salaisuuksia. Kaikista paras kynä on sarjakuvantekijöille suunniteltu Pentelin sivellintussi.

Itse tehty koristepaperi täynnä kirjoitusta voisi näyttää vaikka tällaiselta:




Minä otin haasteen vastaan "kirjaimellisesti". Työnsin tekstin siis päähän. Tein siitä "päänosan" Heh!

Art jounal sivulle pyörittelin tuon ikivanhan runon pätkän (?), joka on pyörinyt päässäni jo pitkään. Se oli vaan pakko saada tehdä juuri tähän työhön. 

Olen työni tehnyt piirtäen, maalaten, väriä poistaen maskia apuna käyttäen ja kirjoittaen.


"Elä elämäsi hymyillen, hymyile läpi kyynelten."
Hymyä päivääsi!! :)




Artjournalsivulla teksti on kuvaa ja kuva osatekstiä. 
Sir Elwoodin Hiljaiset Väri ja Neiti Kevät inspiroivat. 
Tänään vielä Neiti Kevättä kaivaten ja odottaen.


Tässä mixedmedia pohjasta kirjaimet nostettu esiin ja korostettu, minkä jälkeen lisätty yksityiskohtia ja lisää tekstiä tietenkin. Tarkempaa vaihekuvausta ja yksityikohtia, blogistani. Ihanaa kevättä!

Toivottavasti sinäkin inspiroidut tekstistä!

Keväinen moodboard


Kevät on saapunut ja voi näyttää hyvin erilaiselta eri puolilla maata. Moni meistä yhdistää kevään pääsiäiseen ja sen värimaailmaan, ensimmäisiin ihaniin kukkiin, jotka maasta pukkaa ylös ja siihen, kun luonto vähitellen muuttuu vihreämmäksi ja vihreämmäksi.

Tänään saadaan nauttia Elinan ihanasta kuvakollaasista ja Paperilla-tiimin tulkinnoista:





Ihana keväinen moodboard josta minua eniten inspiroi värit, mutta myös ihanat keväiset tulpaanit.



SusuK


Moodboard ja lumen alta sinnikkäästi puskevat kukkaset. ArtJournal aukeama. Kevät tulee, oletko valmis??? :)  Tänä vuonna kevät on yllättänyt "karhun" pesässään ihanalla auringonpaisteella ja kauniilla kukkasilla. Ja toisaalta, vielä olisi niin ihanaa kölliä turvassa peittojen alla, kuppi kuumaa kaakaota käsissä ja hyvä leffa ruudussa. Mutta sieltä se kevät silti sisukkaasti tulee, tunkeutuu sisään ja valloittaa pesäpaikan.



Kaisa


Minäkin alan herätä valoon ja kevääseen. Moodboardista nappasin mukaan värisävyjä ja kukkateeman.



MarikaKK


Innostuin keväisen moodboardin vihreän eri sävyistä ja pienistä lisäväreistä,
joista se kesä sitten pikkuhiljaa alkaa muotoutumaan.

Kaksois"terällä" tehdyt aakkoset sopivat mielestäni hyvin tähän kevään teemaan.
Näiden kirjainten sisätilat kun voit värittää sitten ihan millä värillä vaan!
Ohjeet kynän valmistamiseen ja käyttöön löydät blogistani KLIK KLIK!



Siiri



Ihanaa, kun kevät ja aurinko tulee! Kuvakollaasin innoittama tein tulppaanikortin raikkaalla keltaisella ja vihreällä taustalla. Keltainen paperi on käsintehty ja maalasin siihen päälle vesiväreillä vihreitä kiehkuroita. Olen kokeillut tänä vuonna paljon itselleni uusia juttuja, koska löysin alkuvuoden siivouksessa paljon "uusia" aarteita, joita en edes muistanut omistavani. Siksi päätin kokeilla niitä kaikkia tänä vuonna! Tällä kertaa kokeilin ensimmäistä kertaa vesivärejä korttiaskartelussa. Aiemmin kokeilin esimerkiksi maalia, aaltopahvia, kreppipaperia ja ilmastointiteippiä. Kokeilujani voi käydä kurkkimassa blogistani (TÄÄLTÄ), josta tämäkin kevätkortti löytyy yksityiskohtaisemmilla kuvilla. Aurinkoista kevättä kaikille lukijoille!



Susanna


Keväinen moodboard innosti minua käyttämään pääosassa vihreää. Mustetin taustan maskin läpi ja tekstin leimasin ympyrään, jonka reunustin simppelisti, mutta romanttisesti, pitsillä.
Ystävänpäivä on aina <3
Blogiini olen kirjoittanut tarkemman "ohjeen", tervetuloa kuikkaamaan :)



Keväisen aurinkoista viikkoa kaikille!


Muistetaan ystävää

Muistetaan ystävää.

Tervetuloa katsomaan luovia kortteja ja projekteja tämän ihanan juhlan tiimoilta,
toivottaa tämän kertainen emäntä, Marika Koskimäki-Ketelä.

Ystävänpäivää vietetään eri puolilla maailmaa 14. helmikuuta. 
Silloin muistetaan ystäviä ja läheisiä lähettämälä kortteja tai antamalla kukkia, suklaata tai lahjoja.

Suomessa ystävänpäivää on vietetty 1980 -luvun puolivälistä saakka ja se saapui meille
Suomeen Amerikasta, lähinnä lasten ja nuorten suosimana juhlapäivänä.

Tein itse tänä vuonna ystävänpäiväkortteja, kuten yleensäkin, hyvin punaisen vivahtein. 

Päätin julkaista violetin sävyisen, Chameleon uutuuskynillä tekemäni ystiskortin, 
toivottavasti ideat ja inspiraatiot tästä korttiprojektista alkavat lentää :)

Kortin tekemiseen ohjeet & kuvat löydät blogistani,klik



Ja nyt annan tiimiläisten ihanien projektien viedä teidät ystävänpäivän tunnelmiin:


Ystävänpäiväksi pieni muistaminen. Tätä oli todella mukava tehdä, ja mielestäni siitä tuli vallan hurmaava! Materiaaleja löytyy varmasti jokaiselta: nitoja ja kasa paperia. Revin erikokoisia sydämiä ja ladoin ne päälletysten ja nidoin keskeltä kiinni. Asettelin sydänten väliin erilaisia paperikoristeita ja sitten vain rautalanka tai naru taakse kiinni, jotta koristeen saa vaikka oveen roikkumaan.



Kortin sijaan ystävää voi muistaa myös kirjanmerkillä. Tein tänä vuonna tällaiset teekuppikirjanmerkit. Kirjanmerkki on suhteellisen yksinkertainen tehdä ja siitä on kirjafanille paljon hyötyä. Teekuppimallia otin netistä (eli minulla ei ollut stanssia siihen). Voit käydä kurkkaamassa siihen vinkkiä ja lisää kuvia kirjanmerkeistä blogistani kasitoitaflamencohame.blogspot.fi



Meidän perheen ystäviä muistetaan tänä vuonna tarpeellisella arjen esineellä. Magneeteilla. Magneetit teet kätevästi stanssaamalla paksua paperia, kangasta tai muuta tarpeeksi jykevää magneettiin sopivaa materiaalia. Kuvan magneetit ovat pahvia, mutta niitä en ole itse leikannut. Kurkkaappa lisää magneettivinkkejä blogistani, Kanivinossa.



Maikkis

Minä tuunasin ystävälle kellon uuteen uskoon. Ehkä tämän kellon herätykseen on aamuisin mukavampi herätä :)

Lisää kuvia ja videonlinkin kellon koristelusta löydät blogistani. KlikKlik.


Oikein ihanaa ystävänpäivää myös sinulle <3

Katsaus hienoon askarteluvuoteen 2014


Hei!
Uuden vuoden alussa annetaan lupauksia, suunnitellaan tulevaa, mutta myös luodaan katsaus menneeseen vuoteen. Me Paperillassa lupaamme jakaa sinulle vinkkejä, ideoita ja käsin itse tehdyn iloa - tervetuloa seuraamme tänne blogin puolelle joka tiistai!

Paperillan tiimiläiset katsovat kuluneeseen vuoteen ja jakavat kanssasi mieleenpainuneita askartelumuistoja kuluneelta vuodelta. Toiselle se on erityisen mieltä lämmittävä askarteluprojekti, toiselle mukava tunnelmamuisto askartelutapahtumasta. Kuulisimme myös erittäin mielellämme, mikä on ollut sinun lempiprojektisi kuluneelta vuodelta - linkitä työsi tämän postauksen loppuun ja välitä siten askartelun iloa kaikille blogimme lukijoille!


Oma sykähdyttävä askartelumuistoni oli tammikuinen ensivisiitti maailman suurimmille askartelumessuille Anaheimissa, Kaliforniassa. Kiitos, Minna, ikimuistoisesta matkasta!
Vähintään yhtä suuri juttu oli pitkäaikaisen haaveen toteutuminen elokuussa: Järjestimme Minnan kanssa ensimmäisen Matka Luovuuteen -viikonlopun, joka oli intensiivinen, tapahtumantäyteinen mutta samalla niin inspiroiva ja rentouttava tapahtuma hieman yli 30 osallistujalle. Opettajana meillä oli ihana ja huipputaitava Finnabair, joka teki samalla ensivisiittinsä Suomeen. Tapahtuma onnistui yli odotusten, ja hymy järjestäjien kasvoilla oli sen mukainen! Tapahtumasta voit lukea täältä


Vuoden aikana tuli askarreltua varsin paljon ja mukavan erityyppisiä juttuja. Yksi kivoimmista kokeiluistani oli paperimassahevosen tuunaus, josta tuli lopulta tällainen:

 Lue lisää hevosprojektistani täältä

Nyt annan vuoron seuraavalle tiimiläiselle kertoa omasta askarteluvuodestaan 2014:


Lena

Vuosi 2014 on ollut aivan uskomaton ja tapahtumarikas vuosi. Kun toukokuussa 2013 ensimmäisen kerran tein mixed media työn Jehkottaren opissa en mitenkään voinut edes arvata mihin se johtaa.Tämä taiteenlaji mille menetin täysin sydämeni on todella iso osa elämääni tänä päivänä.Aloitin oman blogin pitämisen maaliskuussa 2014 ja sen myötä elämääni on tullut uusia ihania ystäviä sekä paljon tuttavia ympäri maailmaa.Osallistuin pitkin vuotta erilaisiin haastetehtäviin ja kursseihin. Kävin Tukholmassa muutamaan otteeseen.Keväällä Frank Garcian sekä Finnabairin kurssilla. Syksyllä Donna Downeyn sekä jälleen Finnabairin kurseilla.Vuoden ehdoton kohokohta oli Elinan ja Minnan järjestämä Matkalla Luovuuteen viikonloppu Turussa.Elinan postauksesta pääset lukemaan niitä tunnelmia.Huikea viikonloppu.Yhden työn haluan tässä nostaa esille. Työ missä huomasin löytäneeni omat vahvuuteni ja taiteellisuuteni.Työ on tehty erääseen haastetehtävään ja siitä pääset lukemaan tästä. Kerrothan sinä oma tarinasi?



Heli

Vuoden vaihteessa laskin, että olin värittänyt 162 aukeamaa art journal kirjoihini viime vuonna. Aloitan aamuni usein työpöydän ääressä maalaten ja kirjoittaen. Se on vaan niin hauskaa ja terveellistä. Paras askarteluelämys viime vuonna oli (jo monien hehkuttama) Matka luovuuteen -kurssi. Erityisen kiitollinen olen paritehtävästä, jossa otimme toisistamme valokuvia. Minulla on iso pino ihania omakuvia. Nappaa kaveri ja räpsikää kuvia, ne kuvat ovat tärkeitä! Juttu blogissa täällä ja toinen täällä.




Maikki-Noora

Kelasin blogiani viime vuoden kohdalta "sillä silmällä" ja tajusin askarteluuni liittyvän erittäin paljon sosiaalista kanssakäymistä. Kirjoittelin viime maaliskuussa blogiini postausta siitä, mitä kaikkea olenkaan saanut kokea askartelun kautta ja mitä kaikkea vuosi olikaan tuomassa. Syksyllä kävin sitten ulkomailla asti opissa ja askarteluun liittyviä tapahtumia oli paljon. Viime vuosi oli minulla huimaa askartelutapaamisten ilotulitusta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kirjoitin maaliskuussa näin hienosti: 

Mikään matka ei ole turha. Mikään kokemus ei ole vähäpätöisempi kuin toinen. Kaikilla tapahtumilla on oma arvonsa ja minulle näillä on suuri arvo arjen vastapainona. Minusta tuntuu, että olen päässyt tällä matkalla vasta alkuun. Mitäköhän tämän harrastuksen kautta pääsenkään vielä kokemaan, kun nytkin tällä kokemuksella miusta tuntuu, että olen paljon rikkaampi <3 Rikkaampi varsinkin siinä suhteessa, että pääsee oppimaan uutta ja tapaamaan ihan mielettömän hienoja ihmisiä <3 "

Yhdyn edelleen ja koko ajan vahvemmin noihin sanoihin. Koska blogissani oleviin töihin liittyy niin moneen upeita muistoja, ei parhaan tuotoksen kaivelu ollut helppo. 



Tässä skräppileiskassa minusta kuitenkin yhdistyy kaikki se, minkä koen itselleni tärkeänä. Oma perhe, askartelu, sosiaalisuus, heittäytyminen ja se mistä koko tämä leiska sai alkunsa... Tarina leiskan takaa löytyy täältä:  Meidän perhe
Mielelläni näkisin sinunkin tärkeän askartelutyön!


Miia



Viime vuosi oli vain yhtä käsin väkertämistä. Siltä se ainakin minusta tuntui. Ja kaikki tämä pohdinta aivan positiivisessa hengessä. Sain mahdollisuuden pitää pienen paussin työelämästä ja syventyä tekstiilialan opintoihini ajan kanssa. Tuo opintopainotteinen kevät antoi minulle paljon. Vuoden aikana olen löytänyt paljon uusia tekniikoita sekä materiaaleja käsillä tekemiseen. Käsillä tekemisestä on tullut minulle intohimo, se jokin oma juttu, joka jokaisella aikuisella ihmisellä pitää olla henkireikänään.
Vuoden aikana olen hullaantunut kankaanpainosta, tuosta ikuisesta rakkaastani, mutta myös monesta muusta tekniikasta. Olen löytänyt kangaspuut uudelleen, tajunnut, kuinka paperi taipuu kodin sisustuksessa monenlaiseen muotoon. Äkännyt, kuinka kuva siirtyy puulle, kuinka paperihylsyt saavat käsissäni uudet elämät ja miten tehdä omin käsin paperista lahjoille kauniit pussukat sekä rasiat.
Blogini lukijat sen taitavat tietää kuitenkin parhaiten. Nimittäin sen, mitkä ovat ne viime vuoden IN-jutut tekemisissäni. Alla linkit Kanivinossa-blogin TOP neloseen 2014.


Marika

Kävin oikein selaamassa viime vuoden blogipostauksiani, että osasin valita ikimuistoisimman tapahtuman 2014 vuodelta. Vilkas vuosi näytti olevan, nyt kun sitä katselee tästä vinkkelistä. Tietysti se, että pääsin Paperillan tiimiin, on ollut yksi elämäni kohokohtia.

Isoin juttu minulle oli tietysti se, että kirjani Iloisia Kirjaimia - Oikeilla Välineillä julkaistiin USA:ssa nimellä Happy Lettering with the Right Tools. Lisäksi kävin helmikuussa opettamassa isossa kalligrafiatapahtumassa Los Angelesissa - HUH, miten jännittävä kokemus. Opettaminen toisella kielellä onkin ihan eri juttu :)  Kieleni oli solmussa, hiki pinnassa koitin ymmärrettävää kieltä saada itsestäni ulos. Olen mahtanut olla oikein hauska näky luokassa vierailleilleni.

Sitten olikin vuorossa Provinssi Rock 2014 esiintymislavan reunojen tekstaus keskellä yötä! Siitä yllättäen tehtiin aamulla, joskus viiden kuuden aikoihin video, Seinäjoen käsityömessujen toimesta,  ja mä olin ihan jäässä! Kirjaimellisesti, pihalla oli siis niin kylmä ja mä en oikein osaa puhua videokuvaajille.....Videoon pääset tästä klikkaamalla.


"YHDEN LEIMASIMEN TEKNIIKKA": Kerrassaan ihanin askartelumuisto on tämä rakkauden/romantiikan täyteinen kortti, jonka sain leimailla itse suunnittelemallani leimasimella!
Paperinauhan valikoimista löytyy tätä settiä - Klikkaa tästä "ystis" -leimasinsettiin.

Kiitos kun olette jaksaneet tätä taivalta käydä kanssani ja laittakaa viestiä, millaisia teidän parhaat hetket vuonna 2014 oli tai mitä toivotte tulevalta vuodelta. Tästä pääset sähköpostiini, kiva kuulla sinusta!
Lisää erilaisia projekteja löydät blogistani http://marikakk.blogspot.com



Millainen sinun askarteluvuotesi 2014 oli? Liitä tähän linkki sinulle tärkeään työhösi - tulemme mielellämme blogiisi lukemaan siitä lisää!

Paperilla-tiimi esittäytyy: Heli, Sanna V., Suvi ja Marika

Hei!
Paperilla-tiimin esittelyt jatkuvat. Tänään tutustut Heliin, Sannaan, Suviin ja Marikaan:





Olen Heli ja asun Turussa. Olen mukana Paperillan blogissa, koska olen innostunut ja täysin hurahtanut paperin värittämiseen. Olen yhdeltä ammatiltani tekstiilialan artesaani, mutta nyt jo kymmenen vuotta enimmäkseen tehnyt paperitöitä. Maalaan ja kirjoitan päivittäin kuvapäiväkirjoja. Googlaa sanoilla ”art journal” tai visual journal”, niin löydät näistä aiheista lisätietoa. Tai oikeastaan parhaiten löytää toisia art journalien tekijöitä Pinterestistä.

Sekä värittäminen että kirjoittaminen on mielenkiintoista. Kirjan tekeminen on mietiskelyä, leikkiä ja aika vakavaa taiteellista yritystäkin. Art journal on joustava taiteen tekemisen muoto, kaikki kelpaa. Se on kollaasien tekemistä, maalausta, mixed mediaa, vähän niin kuin skräppäystä, mutta ei sittenkään, se on sitä mitä itse haluat. Aivan hurjasti olen näinä vuosina oppinut ja kehittynyt, ja odotan ihmetellen millaisia kirjoja teen viiden tai kymmenen vuoden päästä. Olen iloinen, kun saan jakaa ajatuksiani ja kuviani teidän kanssanne.
Kuvapäiväkirjani sivuja löytää blogista: helioskooppi.blogspot.fi.

Terveisin Heli





Nimeni on Sanna ja kotipaikkani Laukaa. Olen vähän päälle nelikymppinen naimisissa oleva kahden aikuisen tyttären sekä yhden pojanviikarin äiti. Tällä hetkellä työskentelen askarteluliikkeessä, joten pikkuisen askartelen myös työkseni.

Käsityöt ja askartelu; niistä olen pitänyt jo lapsesta, mutta varsinainen paperiaskartelu alkoi vajaa kymmenen vuotta sitten, kun eksyin johonkin korttiblogiin ja sitä kautta tutustuin myös skräppäykseen. Innostukseni myötä perustin myös oman blogin, siihen pääset tutustumaan tästä:  http://askartelunaarteita.blogspot.fi/ . Askartelun Aarteita löytyy myös Facebookista.

Koen eniten olevani paperiaskartelija, mutta pidän myös muistakin askartelu- ja käsityöjutuista, joten kokeilen mielelläni uusiakin juttuja. Vapaa-ajallani viihdyn parhaiten kotona ja askartelun lisäksi harrastuksiini kuuluu neulominen, lenkkeily sekä musiikin kuuntelu. Olen hurjan innoissani pestistäni Paperillassa ja toivotan kaikki omasta puolestani tervetulleeksi mukaan seuraamaan Paperillan blogia.
Nähdään täällä!

Terkuin, Sanna







Olen Suvi, 31-vuotias, Etelä-Pohjanmaalla asuva, kahden lapsen kotiäiti, taskussa tekstiiliartesaanin ja koulunkäynninohjaajan tutkinnot.

Erilaiset kädentaidot kuten askartelu, DIY-jutut, valokuvaus, digiskräppäys, blogin ylläpito - kaikki ovat lähellä sydäntäni. Olen askarrellut koko ikäni ja tykkään kokeilla uusia juttuja. Nykyään teen eniten paperiaskartelua ja digitöitä, mutta artesaanitutkinnon myötä myös huovutus, värjäys ja kankaanpainanta ovat tulleet tutuiksi. Seuloja ja painokankaita tuleekin tehtyä satunnaisesti, kunhan vain löydän tarpeeksi aikaa ja inspiraatiota. Huovutusta tahtoisin harrastaa enemmän, mutta ajanpuutteen vuoksi huovuttelen vain koruja tällä hetkellä.

Blogini löytyy täältä: www.suvikukkasia.blogspot.fi

Askarteluissa ja kädentaidoissa ylipäänsä minua inspiroi käsillä tekeminen, se, että voin luoda jotakin konkreettista omin käsin. Ja se, että voin tehdä jotakin omaperäistä, uniikkia ja persoonallista. Tykkään etsiä ideoita joka puolelta ja toteuttaa ne sitten omalla tavallani. Hamstraan kaapit täyteen erilaisia materiaaleja ja käytänkin paljon kierrätysmateriaaleja töissäni, kuten mm. tapetteja ja vanhoja kirjoja.

Kädentaitojen tekeminen on eräänlainen henkireikä - sen kautta voin toteuttaa itseäni ja saan aikaa itselleni. Toivon silti, että myös muut voisivat saada inspiraatiota ja ideoita tekemisistäni.

Tekemisen iloa toivotellen, Suvikukka








Olen Marika, nelikymppinen jenkkifutisäiti, vaimo, kuvataiteilija ja huonoin kodinhoitaja ikinä! Asustan Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla, Ilmajoella mieheni, poikamme ja koiriemme kanssa.

Haluan projekteissani tutustuttaa sinut kalligrafian mielenkiintoiseen maailmaan. Olen opiskellut kalligrafiaa jo toistakymmentä vuotta, mutta rakkaus kirjaimiin, muotoihin ja väreihin roihuaa edelleen. Kynät, terät ja siveltimet ovat intohimoni, mutta kirjoittaminen onnistuu yhtä hyvin katuharjalla tai kuusenoksalla. Kursseillani kannustan kädentaitojen harrastajia leikilliseen luovuuteen. Ilo kirjoittaa työhön piiloviestin: nämä kirjaimet on tehty rakkaudella.

Opetan tekstausta ja kalligrafiaa ympäri Suomen. Lisäksi tekstaan tilaustöitä, kuten seiniin tekstausta, hääkutsuja, lavasteita ja suunnittelen tekstejä tatuointeihin. Viime vuosina olen suunnitellut tekstileimasinsettejä sekä suomenkielisiä skräppipapereita Paperinauhalle, tehnyt sekatekniikkaprojekteja Ihana-lehdelle ja keväällä aloitan kirjantuunauksesta kertovan sarjan Taika-lehdessä.

2013 keväällä julkaisin kirjan nimeltä ”Iloisia Kirjaimia – Oikeilla Välineillä”. Kirja on tarkoitettu kaikille, ei ainoastaan tekstaajille. Halusin välittää tietoa erilaisista välineistä, joilla voit kirjoittaa vähän hauskemmin tai valmistaa välineesi itse, myös kotoa löytyvin tarvikkein. Kirjaa saa suoraan minulta.

Löydät tekemisiäni:
http://marikakk.blogspot.com
http://www.pinterest.com/marikakoskimaki/
http://instagram.com/marikakk_lettering/
https://www.youtube.com/watch?v=RjHH_A1wMfY

Terveisin Marika


Esittelyt jatkuvat jälleen huomenna. Silloin tutustut Maikkikseen, Susanna K:n, Päiviin, Merviin ja Anu-Riikkaan.

Tervetuloa Kalligrafian Maailmaan - Osa IIII



Tervetuloa kalligrafian maailmaan-osa 4 on viimeinen laatuaan 
ja olen tosi onnellinen, että olen saanut olla Paperillan bloggaajana ja tuottaa tätä sarjaa. 

Kiitos kun olet seurannut matkaani. 

Nyt neljännessä osassa opit käyttämään automaattikynää, pikkuvetopiirrintä
sekä taiteltua vetopiirrintä. Lisäksi käsittelemme kirjoitusasentoa ja kaltevaa työtasoa. 

Vinkki veronpalautusten tuhlaamisen tulee tutuksi myös, lisäsin nimittäin kyseisten kynien 
ja tarvikkeiden ostospaikkojen linkkejä kuvien lomaan :)

Taidetekstaamo.blogspot.com blogi on suljettu ja avasin saman blogin uudella nimellä.
Tervetuloa "uuteen"  MarikaKK:n blogiin, tästä klikkaamalla
toivottaa iloinen kalligrafi Marika K-K

PS. mikäli ensimmäiset osat on vielä opiskelematta, 
ne löydät alla olevista linkeistä klikkaamalla:
OSA I    &   OSA II    &    OSA III

Alla muutama kuva tämän päivän välineistä, tervetuloa katsomaan, miten ne toimivat!
Automaattikynällä voit kirjoittaa useampaa eri leveyttä.

Taiteltu vetopiirrin kirjoittaa sujuvasti ja pehmeästi
Pikkuvetopiirtimellä voit kirjoittaa vaikkapa kirjeen.

Tarvikkeet ovat edullisia mutta usein nälkä kasvaa syödessä ja välineitä haluaa lisää.

Tervetuloa Kalligrafian Maailmaan - OSA III


Kalligrafian maailmaan tutustuminen jatkuu nyt sivellintussien merkeissä. 
Jos missasit kaksi ensimmäistä osaa, ei hätää, klikkaa OSA I & OSA II 

Mikä sivellintussi? 
Sivellintusseja löytyy nykyään jo kaupasta kuin kaupasta, värejä on vaikka millä mitalla ja osan tusseista pystyy täyttämään itse, haluamallaan värillä. Miten monikäyttöinen kapine se onkaan :) 

Sivellintussin suosio perustuu sen monikäyttöisyyteen, silvellinkärki sopii niin tekstaukseen, sarjakuvaharrastajille ja piirtämiseen kuin luonnosteluunkin. 

Lisäksi se on aina valmis, sivellinkynän sisällä on valmiina muste joten helppous on taattu. 
Sivellinkynä /-tussi kulkee helposti mukana ja on siisti + näppärä käyttää.


 Ota huomioon:
Kun valitset tussia, katso kärkeä. Itse suosin vasemmanpuoleista (kuva alla) kärkeä, 
joka on terävä ja muodostuu nailonharjaksista. 

Huomaatte, että oikealla puolella oleva tussi on enemmänkin huopakärkinen. Molemmat toimivat siis ihan samalla tavalla, mutta vasemmanpuoleisella kärjellä saan ohuempaa ja eloisampaa jälkeä. 

Pian huomaat, miksi on tärkeä saada eri leveisiä viivoja.


Harjoituksia:
Käden lämmitys ja uuteen välineeseen totuttelu vaatii vähän alkutoimia. 

Viivoita paperi n. 3 sentin välein ja aloita testaamaan omaa tussiasi, kokeile tehdä niin ohut viiva kuin ikinä pystyt. Jatka sitten harjoitusta paksuntamalla viivaa. 


Sivellintussilla sinun pitäisi saada ainakin viisi eri paksuista viivaa! 
Harjoittele rauhassa, mitä paremmin tunnet siveltimesi, sen paremmin kirjoittaminen ja 
piirtäminenkin sitten sujuu. 


 Kokeile seuraavaksi tehdä viivaa, jonka yläpää on paksu ja kapenee alaspäin:


Toista harjoitus, mutta aloita nyt ohuella viivalla ja paksunna viivaa alaspäin tultaessa:


Aakkosia:
Seuraavaksi voit kokeilla rohkeasti aakkosia, alla kirjain A vetosuuntineen, harjoittele pari kertaa sitä ja 
jatka sitten muihin aakkosiin. Huomaa tarkkailla käden painoa, kirjaimessa on sekä ohuita että paksuja kohtia. Ne tekevät kirjaimesta mielenkiintoisen, kun kaikki ei ole saman paksuista...






 Jatka sitten ihan oman näköisillä kirjaimillasi, kaunoa, tekstausta, ihan mikä vaan 
tuntuu hyvältä....


...vinkki: kokeile kirjoittaa supernopeasti eli ihan omalla käsialallasi mutta niin nopeasti kuin ikinä pystyt ja sitten vastakohtaisesti, kirjoita niin hitaasti kuin pystyt. Usko pois, näiden kokeiluiden kautta voit päätyä ihan uskomattoman erikoisiin lopputuloksiin.


Vinkkejä:

Ota mahdollisimman karheapintainen paperi työpöydälle ja tekstaa siihen sivellintussilla. 
Musteen alta kuultaa upeasti paperin pintarakenne läpi.


Korttipohjien taustoihin ja skräppipapereihin teen usein "utuisia" fiiliksiä niin, että kastelen ensin paperin ihan märäksi ja kirjoitan siihen heti päälle sivellintussilla - wow! 


Tein kultakirjainprojektina skräppileiskan ohjeineen blogiini, käyttäen juuri sivellintusseja (kuvat alla).



Alla olevan projektin sivellinkirjaimista tein viime vuonna. 
Sen ohjeet voit ladata koneellesi, ihan ilmaiseksi tästä.


Olen jakanut yleensä myös kirjavinkkauksia postauksieni yhteydessä. 
Tällä kertaa tuon esille oman kirjaani Iloisia Kirjaimia - Oikeilla Välineillä!


Alla muutama aukeama kirjasta, ja sen voit tilata suoraan minulta, klikkaamalla tästä


Tarkoitukseni on inspiroida Sinua kokeilemaan kaikenlaisia kalligrafiavälineitä osaamistasostasi riippumatta ja ilman pelkoa epäonnistumisesta. 

Kirjan tarkoitus on synnyttää palava halu tehdä kirjaimia ja viivoja käsillä, pensseleillä, akryyliväreillä ja kaikenlaisilla hauskoilla välineillä joiden maailmaan kirja sinut vie.



Kiitos Sinulle, kun luit postaukseni loppuun saakka. Nyt vain inspiroidutaan kirjaimista :)

Pysythän kuulolla, sillä "Tervetuloa Kalligrafian maailmaan'" -sarja saa jatkoa, 
nimittäin kuukauden päästä tutustumme jälleen aivan uusiin asioihin kirjainten maailmassa. 
Alla kuva, jota osa IIII tulee käsittelemään :) 


Ja nyt, mars työpöydän ääreen ja siveltimet laulamaan! 
Odotan innolla kommenttejanne harjoitusten etenemisestä...

.....toivottaa Iloinen Kalligrafi Marika Koskimäki-Ketelä