Hääpäivän muistot talteen! + video
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
Voitteko kuvitella, meillä oli 12. hääpäivä juhannuksena. Googlasin juuri, että kyseessä ovat silkkihäät. Silkkihansikkain meitä on kohdeltukkin. Kun on kaksitoista vuotta saanut rakastaa, niin ei voi kokea itsensä kun onnekkaaksi. Olen monesti miettinyt miksi juuri me, mikä on se tekiä joka on yhdistänyt meitä kaikki nämä vuodet. Me kumpikin ollaan muututtu. Meistä on kasvanut aikuisia, vanhempia ja me ollaan sekä kasvettu yhteen, että löydetty jotain omaa.
Katso blogistani lisää kuvia ja video, jossa kerron enemmän siitä miten luon, mistä inspiroidun ja mitä minulla on työn alla juuri nyt! Klikkaa itsesi Ku ite tekee -blogiin.
Tyyliä vai ei?
maanantai 28. heinäkuuta 2014
Mitä mietteitä sana tyyli sinussa
herättää? Kuvastaako skräppäystyylisi tyyliäsi yleensä eli
muistuttaako skräppisivujesi tyyli kotiasi ja pukeutumistasi?
Skräppäystyylejä on yhtä monta kuin
skräppääjiäkin. Usein on vaikeaa tai jopa mahdotonta asettaa sivu johonkin tiettyyn tyylikategoriaan, sillä useimmat skräppääjät yhdistelevät eri tyylejä ja näin jokaiselle muodostuu pikkuhiljaa oma, tunnistettava "käsialansa". Esittelen tässä muutamia suosittuja
(digi)tyylejä ja laitan jokaiseen gallerialinkin sellaiselta
skräppääjältä, joka mielestäni edustaa tyyliä parhaiten ja
jonka töitä ihailen.
Perinteinen, paperiskräppäystä imitoiva tyyli
Tässä tyylissä valokuvat ovat
pääosassa ja niitä käytetään paljon. Usein kuvat kerrostetaan paperien kanssa siten, että paperista muodostuu
”kehykset”. Sivussa on useimmiten myös otsikko ja tarinointia.
christineirion: http://scrapstacks.com/christineirion/my-layouts-2014
Kerrostettu tyyli
Kerrostetussa tyylissä sivulle
kasataan rykelmiä valokuvista, papereista ja koristeista. Jos
kyseessä olisi perinteinen paperisivu, sivut olisivat fyysisesti
painavia, koska tavaraa on niin paljon. Tässä tyylissä tarvikkeet
ovat ainakin yhtä tärkeässä roolissa kuin kuvat, tarinointia
ei välttämättä ole lainkaan.
Two Tiny Turtles: http://scrapstacks.com/twotinyturtles
Taskuskräppäys
Project lifesta alkunsa saanut tyyli,
jossa sivu kasataan muovitaskuihin tai digiskräppäyksessä
templaatille, joka koostuu 4x6 (6x4) ja 3x4 (4x3) kokoisista kuvista ja tarinointikorteista. Sivut voivat olla joko yksinkertaisia tai koristeltuja ja tarinointia voi olla paljon tai vähän.
Lynnette Wilkins: http://scrapstacks.com/lynnette/my-2014-pl-layouts
Clean & simple
Puhtaan yksinkertaisessa tyylissä
käytetään usein vain yhtä valokuvaa. Tyhjää tilaa sivussa on
paljon, koristeita käytetään vain vähän ja erittäin harkitusti. Jokaisella elementillä on paikkansa ja tarkoituksensa.
Art journaling
Vapaata, taiteellista ja rentoa
skräppäystä, jossa ei välttämättä käytetätä kuvia lainkaan.
Pyrkimys on ilmaista tai purkaa omia tunnetiloja tai vain sommitella
ja tehdä sivua tekemisen ilosta.
Heather Greenwood: http://scrapstacks.com/heathergw/My-Art-Journal-Pages
Vapaa tyyli
Vapaa tyyli yhdistelee kaikkien tyylien
parhaita puolia ilman tiukkoja sääntöjä. Sivujen rakenne on usein kepeä ja siinä on valokuvia, tekstiä ja otsikko.
amandaresende: http://scrapstacks.com/amandaresende/my-layouts-14-1
Fantasia
En tiedä onko tämä tyyli jo vähän
pois muodista vai onko tyyli yhdistynyt art journalingin kanssa?
Fantasiasivuissa käytetään usein sadun- tai taianomaisia taustoja
ja koristeita joihin liitetään tarkkaan taustastaan erotettu
ihmishahmo (usein lapsen valokuva)... Fantasiasivuilla ei pyritä
muistojen tallentamiseen vaan ennemminkin tarkoituksena on luoda
taideteos. Sivuissa ei useimmiten ole tarinointia tai otsikkoa.
Aniko Nemes-Szalontai: http://scrapstacks.com/eagleszem
Klikkaa tästä blogiini ja katso miten minä määrittelen oman
tyylini :) Samalla näet pari viikonloppuna skräppäämääni sivua,
joista kumpikin edustaa eri tyylilajia.
Kesäinen lintukortti
torstai 24. heinäkuuta 2014
Kesäinen kepeä tunnelma saa minut aina valtoihinsa kauniina päivinä. Sen tunnelman tuominen kortteihin saattaa joskus olla aika hankalaa, koska silloin pitää miettiä materiaalien valintaa huolella, jottei värimaailmasta tai kerroksellisuudesta tulisi liian raskasta. Tein kepeän lintukortin akvarellitekniikalla.
Leikkasin stanssilla kuvan alla olevat valkoiset kartongit, jonka jälkeen sumutin väriä suihkeilla.
Käytin korttiin Stampendousin leimasinta. Jos olet kiinnostunut siitä, miten tein kuvan tähän korttiin käyhän kurkkaamassa blogiini.
Raitoja, raitoja
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Olen yrittänyt keksiä tapoja luoda sellaisia taustoja skräppisivuihin, joissa olisi eloa ilman, että tausta olisi liian huomiotaherättävä. Tässä sivussa olenkin leikkinyt raitojen kanssa. Jo valmiiksi raidallinen taustapaperi on ensin leikattu paperisuikaleiksi ja sitten ommeltu takaisin kasaan kiinnittäen paperisuikaleet kartongille. Lopputuloksena hillitty, mutta kiinnostava tausta!
Haluatko nähdä lähikuvia sivustani? Hyppää blogiini tästä linkistä!
Tuunattu kahvipurkki
torstai 17. heinäkuuta 2014
Hei kaikki! Tänään on minun vuoroni esitellä heinäkuun projekti ja kun on lomakuukausi kyseessä, ajattelin tuunata tyhjälle kahvipurkille uuden ilmeen.
Purkin voi sitten täyttää vaikka mausteilla, karkeilla tai teepusseilla ja viedä mukanaan mökkilahjaksi tai -tuliaiseksi. Tässä muutama kuva valmiista purkista.
Tarkat ohjeet tämän purkin tekoon löydätte blogistani, josta löytyy myös vaihe-vaiheelta video. Videon voitte katsella myös suoraan YouTube-kanavaltani (suoraan tätä linkkiä seuraamalla).
Hyvää heinäkuuta !!
Labels:
askartelu,
leimailu,
mixedmedia,
musteet,
paperiaskartelu,
Projekti,
ruiskevärit,
Sanna,
Tuunattu purkki
Poikamainen synttärikortti värikkäällä taustalla
torstai 10. heinäkuuta 2014
Askarteluni ovat yleensä aika romanttisia ja tyttömäisiä. Halusinkin tällä kertaa tehdä syntymäpäiväkortin, joka sopii annettavaksi pojalle. Lisäksi halusin yhdistää kortissa itsetehtyä taustaa ja valmiita koristeita ja papereita.
Kortti on koottu tarroista ja papereista. Kortin yläosa on kartonkia, joka on käsitelty Gelato ja Neocolor -vahaliiduilla, jotka ovat vesiliukoisia värejä. Tarkemmat ohjeet taustan ja kortin tekemiseen löydät blogistani täältä.

Anski,
askartelu,
Kortit,
paperiaskartelu,
tekniikka
Kortteja leimaillen, suihkien ja väritellen
maanantai 7. heinäkuuta 2014
Rakastan värejä yli kaiken. Tykkään käyttää töissäni paljonkin värejä ja tykkään tietynlaisista väriharmonioista. Korteissa minusta on kaikista helpoin käyttää sekä taustassa, että varsinaisessa kuvassa samoja värejä. Huomaan, että itsestäni kauneimmat kortit syntyvät paria tai maksimissaan kolmea (lähi)väriä käyttäen. Mustan ja valkoisen rinnalla siis.
Näissä korteissa rakensin kuvat ja taustan paperin samalla leimalla. Kun taustan tekee itse, on helppo saada kuva ja tausta sattumaan väreissä yksiin. Korteissa on käytetty Stampendouksen leimoja, Lindy´s Stamp Gangin suihkeita ja Mix´d Media INX musteita.
Blogistani löytyy vähän taustaa sille, kuinka nämä kortit syntyivät.
Askarteluhuoneen koristelua
lauantai 5. heinäkuuta 2014
Kesälomalla on hyvää aikaa askarrella sateisina päivinä. Päätin hieman koristella purkkejani ja koristella samalla hieman pieniä paperikasseja, joihin voi sitten myöhemmin laittaa säilytettäviä tarvikkeita tai viedä lahjaksi kyläpaikkaan.
Helmien säilytys purkeissa
Aloitin purkin koristelun maalaamalla kannen gessolla ja sen kuivuttua hioin pintaa pois hiekkapaperilla, jotta kultainen väri nousisi hieman esiin gesson alta. Leikkasin paperista ympyröitä kannen koon mukaan ja papereiden väliin laitoin harsoa.
Liimasin paperit kannen päälle ja kannen ympärille laitoin juuttinarulla kiinni valmiin koristeen.
Tällä tavalla voi tehdä purkkirivistön askarteluhuoneen hyllylle ja säilyttää samalla helmet tai pienet koristeet helposti saatavilla ja kauniina koristeina.
Purkin koristeluun käytin Basic Greyn Spice Market sarjan papereita, tarroja ja koristeita.
Suuri DT-haku
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Paperilla -lehti etsii uusia bloggaajia! Meillä on superkiva tiimi ja etsimme uusi mukavia askartelijoita tekemään kanssamme Paperillaa!
Paperilla -bloggaaja
Etsimme uusia bloggaajia Paperilla -lehden blogiin täydentämään joukkoamme. Oletko sinä innostunut ja luova askartelija? Hallitsetko oman tyylisi ja oletko valmis inspiroimaan myös muita?
Nyt sinulla on mahdollisuus tuoda osaamistasi esille täällä blogissa.
Paperillan bloggaajana teet yhden postauksen kuukaudessa tänne blogiin. Postaus rakentuu kuvista ja tekstistä niin, että täällä Paperillan blogissa julkaistaan johdanto ja lukija klikkaa itsensä sinun blogiisi lukemaan lisää. Aihe alueet vaihtelevat ja sinulla on mahdollisuus tehdä juuri sitä mistä olet eniten innostunut. Paperilla -lehden bloggaajilla on mahdollisuus saada pieniä tuotelahjoituksia sponsoreilta, mutta pääasiassa palkkana on hyvä mieli ja oman työn esille saaminen. Bloggaajan nimi ja kuva liitetään Paperilla -lehden sivupalkkiin.
Paperilla haaste tiimi
Paperilla haluaa olla entistä enemmän yhteisöllinen ja nostaa enimmän esille teidän lukijoiden töitä. Haasteet ovat tapa nostaa esille taitavia tekijöitä. Haasteiden toteuttamiseen tarvitsemme tiimin. Tiimillä on tukenaan koko Paperilla lehden porukka, mutta heidän tehtävänään on ensisijaisesti innostaa muita askartelijoita kuukausihaasteen merkeissä.
Kunnianhimoinen tavoitteemme on pyörittää sekä skräppäyshaastetta, että korttihaastetta. Kumpikin haaste innostaa askartelijoita kerran kuukaudessa tarttumaan askartelutarvikkeisiin ja luomaan jotakin uutta ja inspiroivaa. Haasteita pyörittää haastetiimi, jonka jäsenet luovat kerran kuukaudessa oman työnsä muita inspiroimaan. Haastetiimiläisen työhön sisältyy myös jokaisen osallistuneen työn kommentointi. Voit hakea sekä korttitiimiin, että skräppäystiimiin tai molempiin.
Lisäksi haussa on Paperillan korttitiiminvetäjän paikka. Hänellä on vastuu myös haasteen pyörittämisestä. Tiiminvetäjä ideoi yhdessä tiimin kanssa haasteita ja vastaa postausten ja oman tiiminsä toiminnasta. Tiimin vetäjän nimi ja kuva liitetään Paperilla -lehden sivupalkkiin.
Yleistä hakemisesta
Paperilla etsii joukkoonsa erilaisia askartelijoita. Olipa tyylisi runsas, taiteellinen tai hyvin yksikertainen, olet lämpimästi tervetullut mukaan! Meillä on facebookissa lähes 1500 tykkääjää. Tulemalla mukaan Paperilla tiimiin saat töillesi näkyvyyttä ja pääset tekemään yhteistyötä muiden innostuneiden askartelijoiden kanssa. Jokainen tiimiläinen saa linkin blogiinsa Paperilla -lehden blogista.
Odotamme, että pystyt sitoutumaan sovittuihin aikatauluihin ja käytät facebookkia. Facebook toimii tiimin välisenä keskustelukanavana. Toivomme hakijoilta perustaitoja bloggaamiseen ja riittäviä valokuvaustaitoja.
Hae tiimiin mukaan laittamalla sähköpostia osoitteeseen minna@emmo.fi otsikolla DT-haku + nimesi. Kerro sähköpostissa:

- mihin tehtävään haet
- blogisi
- lyhyesti oma askarteluhistoriasi
- askartelutyylisi, lempiprojektisi
Hakuaika päättyy 31.7.2014
Tervetuloa mukaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)