Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakettikortti. Näytä kaikki tekstit

Ideoita paketointiin!


Kauniita paketteja on ihana tehdä, antaa ja saada. Kun saa huolella paketoidun paketin ja näkee, että sen tekemiseen on nähty vaivaa, tulee itselle hyvä mieli - se on merkki siitä, että antajalla on lahjassaan sydän mukana. 

Paketointi on mukavaa puuhaa, ja ainakin minä tykkään tehdä persoonallisia paketteja. Ne voivat olla lahjan saajan näköisiä tai paketin ulkoasu voi kertoa jotakin sen sisällöstä.
Lahjan voi kääriä paperiin tai kankaaseen, tai voit tehdä lahjapussit ja rasiat alusta alkaen itse. Paperin voi kuvioida leimaamalla, piirtämällä tai vaikka seulapainon avulla. Pakettikortti kruunaa ja viimeistelee ajatuksella paketoidun lahjan.

Innostu ja inspiroidu!

Suvi
Keräsin tähän muutamia ideoita tekemistäni paketeista ja pakettikorteista. Tykkään voimapaperin rouheasta ilmeestä ja kierrätysmateriaaleista kuten kirjansivujen hyödyntämisestä koristelussa. Ja psst. taikataikinasta syntyy kivat tagit! Lisää ideoita blogissani!

Jenni

Minä päätin tänä(kin) vuonna paketoida lahjat simppelisti ja käyttää paketeissa perinteisiä joulun värejä. Lahjat käärin voimapaperin tapaiseen kääreeseen, ja koristeissa käytin ripauksen punaista ja vihreää. Lisää kuvia paketeista löydät blogistani.

Anu-Riikka

Matti Myöhäisenä joulupakettien paketointi kuuluu ihan niihin kaikkein viimeisiin tehtäviin aaton aattona, mutta tämän pienen korulahjapussukan tein valmiiksi jo aikaa sitten. Siihen käytin itse saamaani paperipussukkaa, jonka tuunasin gelliprintatulla paperilla, stanssatuilla lumihiutaleilla ja nauhalla, joka toivottaa: Merry Christmas! kuten asiaan kuuluu.


Mukavaa joulunodotusta toivottaa Paperillan väki!

Pakettikortteja liukuhihnatyönä

http://www.papierstau.at
 
Miten teidän jouluvalmistelunne edistyvät? Minä olen pahasti myöhässä kaikessa ja olen aloittanut jotenkin ihan väärästä päästä nämä valmistelut tänä vuonna. Pakettikortit on, mutta ei lahjoja. Tällaista tämä joulun valmistelu aina silloin tällöin on. Suunnitelmat on hyviä, mutta toteutuksen puolella takkuilee. Tässäpä nyt joka tapauksessa näiden pakettikorttien teko-ohje:


Valitsin ensin tummanruskean ja beigen kartongin korttipohjiksi ja leikkasin niistä n. 2 inch:n kokoisia suikaleita. Ne nimittäin sopivat suoraan tagirei´ittäjään ja näin sain nopeasti isomman sarjan korttipohjia valmiiksi. Tämän jälkeen tein Martha Stewartin boordileikkurilla tähtikuviot korttien alareunaan.



Seuraavaksi leikkelin ruiskeväreillä ja embossausjauheella käsitellystä jämäpalasta kukkasia ja lumihiutaleita. Lumihiutaleleikkuri on Martha Stewartin ja kukkakuviollinen Fiskarsin valmistama paperirei´ittäjä.


Tämän jälkeen leimasin Natalie Kalbachin Wired-setin leimasimella taustakuvioita korttipohjiin. Leimaamiseen käytin VersaMark embossausleimasintyynyä ja valkoista kohojauhetta. 

Sitten lisäsin jokaisen pakettikortin alareunaan palan nauhaa koristeeksi ja sommittelin lumihiutaleet ja kukat paikoilleen. 

Sen jälkeen lisäsin jokaiseen korttiin muutaman pienen tähden. Nämä tähdet jäivät boordileikkurista jämämateriaaliksi enkä halunnut niitä poiskaan heittää. Jokaisen kukan/lumihiutaleen päälle lisäsin pienen napin koristeeksi ja muutaman kietaisun ompelulankaa. Lopuksi vielä ruskeaa narua kiinnikkeeksi ja kortit olivat valmiita. 

Kaikki nämä pakettikortit on tehty jämämateriaaleista ja niiden tekemiseen ei mennyt paljoltikaan aikaa. Näitä tehdessä pääsivät myös monet jo kauan kaapissa seisoneet paperirei´ittäjätkin taas hyötykäyttöön. Kannattaa kokeilla!!

Lisää vielä toisenlaisia pakettikortteja löytyy minun blogistani.

Hauskoja askarteluhetkiä ja mukavaa joulun odotusta kaikille!

http://www.papierstau.at/?p=13135