Joulun välipäivien kuulumisia Sinulle


Hei ja mukavaa talvipäivää,

Kaikkialla Suomessa on saatu nauttia ihanasta valkeasta joulusta, ja moni varmaan sulattelee jouluherkkuja ulkoillen, lumesta ja talvesta iloiten. Välipäivinä voi toki tehdä muutakin - vaikkapa askarrella! Jos töihinpaluu odottaa vasta uuden vuoden puolella on mukavaa varastaa iltapäivän hetki vain itselle, kerätä pöydälle pino kauniita kuviopapereita ja antaa luovuuden viedä. Ja tuntea suurta käsillä tekemisen iloa.
 
Itse odotin, että joulukorttikiireiden jälkeen askarteluintoni laimenisi ainakin vähäksi aikaa. Arvelin, että menisi hyvä tovi ennenkuin tarttuisin jälleen saksiin ja kartonkiin. Ja mitä vielä! Tiivis korttiaskarteluputki toi valtavasti hyvää mieltä ja kunnon vauhtiin päässyt tekemisen 'flow' inspiroi jatkamaan. Joulunpyhien huilaamisen jälkeen on omalla askartelupöydälläni syntynyt pari skräppileiskaa ja uusia ideoita muhii ajatuksissa. Tuntuu siltä, että tulevasta vuodesta tulee varsin askarteluntäyteinen!

Alkava vuosi tuo muutoksia myös tänne Paperillan blogiin. Blogin emännöinti on siirtynyt Minnalta minulle, ja myös taitava tekijätiimimme muuttuu hieman. Esittelen koko tekijäjoukon sinulle tammikuussa, mutta tässä kohtaa haluan lähettää lämpimät terveiset ja suuret kiitokset tiimistä pois jääville taitureille: Kiitos Sari Demasör, kiitos Marika Hauhtonen, kiitos Anna-Maria Hokkanen, kiitos Marika Laaksonen, kiitos Elina Paulasuo ja kiitos Veera Saarivuo! Olen niin iloinen, että olitte kanssamme tekemässä Paperillaa ja jakamassa askartelun iloa lehtemme ja blogimme lukijoille. Mieli on haikea, mutta vaikka tiemme nyt tässä kohtaa eroavatkin uskon ja toivon, että tapaamme ensi vuonna askartelun parissa muissa merkeissä.Hei hei ja näkemisiin!


Ennen uuden tiimin esittelyä aloitamme uuden vuoden arvonnoilla. Uudenvuodenpäivänä 1.1. julkaisen täällä blogissa kortti- ja skräppäyshaasteiden marraskuun ja joulukuun voittajat. Molemmat saavat itselleen mukavan Stampendouksen leimasinpaketin!

Alkavan vuoden kunniaksi arvomme lisäksi kolme lisäpalkintoa kaikkien 31.12. mennessä haasteisiimme osallistuneiden töiden kesken! Arvontaan osallistuvat automaattisesti kaikki haasteisiimme jo linkitettyjen töiden tekijät, ja mikäli haluat vielä oman arpasi mukaan arvontaan, tutustu meneillään oleviin haasteisiin ja tule mukaan! Skräppäyshaasteen "Pastellinsävyistä joulua" löydät täältä ja lumihiutaleteemaisen korttihaasteen täältä.


Uutta, inspiraatiotäyteistä vuotta innolla odottaen,

Kiitos tägi

Joulun jälkeen tekee ehkä mieli kiittää lahjan antajaa. Toki kiitoksen aiheita on muitakin kuten ystävyys tai yhteinen jouluruokailu.



Jos et halua tehdä korttia, voit kiittää pienellä tägillä, johon voit liittää esimerkiksi suklaapaketin tai vaikka kynttilöitä. Tai miksei sitä voisi antaa sellaisenaan mukavan nauhan tai rusetin kanssa!

Minä tein tällaisen pirteän keltaisen kiitoksen suklaan kera. Lisää löydät blogistani (linkki).

Terveisin,
Siiri

Paperillan korttihaaste nro 4: Lumihiutaleita

Vuoden 2014 viimeinen haaste pyörähtää käyntiin! Jouluksi povataan (tai toivotaan) kovasti lunta myös eteläisempään Suomeen, joten lumihiutaleet ovat mitä mainioin aihe Paperillan neljänteen haasteeseen.

Haaste siis on käyttää lumihiutaleita kortissasi ja jos kaipaat lisähaasteetta, käytä kortissasi maskia tai sapluunaa.

Tässä DT-tiimin hienoja töitä, lumisissa tunnelmissa mennään tällä kertaa!









Jos joulupyhinä kaipaat tekemistä, ota osaa korttihaasteeseemme.
Osallistuneiden kesken arvomme hienon leimasinpalkinnon!


Vielä ehdit nämä tehdä: Paperienkelit jouluksi


Tänä jouluna olen tehnyt vaikka mitä kierrätetystä paperista. Tai oikeammin vanhoista kirjoita. Vielä on tarkoitus tehdä kuvissa näkyviä enkeleitä lisää. Näiden enkeleiden myötä toivotan sinulle ihanaa joulua ja virkistävää vuoden vaihtumista. Enkeleiden ohjeen löydät täältä.

Jouterveisin Miia, kanivinossa.blogspot.fi

Digisivu alusta loppuun


Jouluun on enää kuusi yötä. Useille meistä tämä on  vuoden kiireisintä aikaa. Kun jouluvalmistelut on saatu valmiiksi on aikaa rauhoittua joulun viettoon yhdessä perheen, ystävien ja sukulaisten kanssa. Pitkät pyhät tarjoavat myös ylimääräistä vapaa-aikaa ladata akkuja ja ehkäpä jopa viettää hetken itsekseen oman harrastuksen parissa.

Joulukuun skräppäyshaasteessa ”Pastellinen joulu”, on vielä ruhtinaallisesti osallistumisaikaa, aina 5.1.15 saakka. Päätin tarttua haasteeseen ja vaikka lopputulos ei ole pastellinen eikä edes kovin jouluinen, toimi haaste alkusysäyksenä sivulle.  Ja sehän onkin haasteissa parasta – saada kokeilemaan jotain mitä ei muutoin olisi kokeillut, antaa inspiraatioita ja innostaa.



Kuvasin sivun tekemisestä alusta loppuun videon. Tämän myötä toivottelen rentouttavaa, rauhallista ja ihanaa joulun aikaa kaikille!


Tarvikkeet
Kitti: Joulu on taas – ladattavissa blogistani täältä
Fontit: Veteran Typewriter, Crash Numbering





Säätäminen kannattaa aina


Taiteen tekeminen on tietämistä, ajattelua ja kädentaitoa. Ja aivan ensimmäiseksi se on siivoamista ja pois laittamista. Huoh. Tällä työpöydällä ei enää synny mitään. Julie Fei-Fan Balzerilla on sarja blogikirjoituksia, joissa hän puhuu järjestyksestä ja pois heittämisestä. "I had to find a solution before my studio became a storage room."
Pöydän siivoamisen jälkeen tein sivun art journaliin. Aika lailla siihen malliin kuin ne minulta tällä hetkellä syntyvät, paljon silppua, kollaasi. Käytän melkein pelkästään itse värittämiäni papereita, en osaa hyödyntää kuviopapereita. Hauska elementti ovat myös vanhoista sivuista otettujen valokuvien liittäminen uusiin aukeamiin. Sivu syntyy heittämällä, mutta sen jälkeen alkaa säätäminen ja laatikoiden kaivaminen.
Ajattelun ja säätämisen tulosta:
1. etsin erilaisia pintoja: rypistettyä silkkipaperia, stanssattuja kuvioita, kiiltävää valokuvapintaa.
2. linjat: valokuvasta kruunuun ja "kukkalinja" ovat samalla tavalla nousevat
3. värit: oranssia, tummaa punaista, vihreällä silkkipaperilla kokonaisuutta yhteen
4. muotoja: valokuvan takana pyöreä muoto, ikäänkuin sädekehä, sama pyöreä myös kruunussa.
5. vaihtelu, monimuotoisuus, kerroksellisuus, kolmiulotteisuus
6. säätäminen: reunojen mustaaminen leimasintyynyllä (ja väri voisi olla muukin kuin musta). Tämä on ihan älyttömän tehokas pikku juttu. Oikeasti paperin reuna on valkoinen ja se huutaa keskeneräisyyttä, kun kaikki muu on huolellisesti väritettyä. 

Teen luonnostani suoraa laatikko-sommittelua. Pyrin tietoisesti rikkomaan sitä pyöreillä ja stanssatuilla muodoilla. Mitenkään aivoni eivät sulata vinksin vonkin vinoa sommittelua tai koskaan käteen ei osu terävää kärkikuviota. Tässä kuvassa ei ole käytetty maaleja tai kyniä, hiukan näkyy yläreunassa sinistä liitua. Sen sijaan omissa papereissa niitä on käytetty runsaasti. Väritetyistä papereista voi bongata leimoja, väriliituja, sapluunoita, embossausta, suihkevärejä ja on siellä itseasiassa gelli printtiäkin.

Lisää muita art journal sivuja Helioskooppi-blogissa

terveisin Heli



Kirjasta koristeeksi


Tässä vinkkiohje viimehetken askarteluihin ennen joulunaikaan rauhoittumista.

Näihin tarvitset vain luetun kirjan (taikka printteripaperia), sakset, viivaimen, lyijykynän ja liiman (mikä tahansa paperiliima käy, itse olen käyttänyt erikeepperiä ja panokitiä ja kumpikin oli hyvää).
Näet ohessa olevasta kuvasta montako kutakin kaistaletta tarvitaan, jotta saadaan aikaan kuvien mukainen koriste. Kaikki kaistaleet ovat leveydeltään noin 1cm.


Pisin kaistale rullataan keskustaksi (kaistaleen pää liimataan kiinni rullaan). Sitten minä jatkoin kasaamalla yhden "sakaran" kerrallaan niin, että kaikki lenkit päistään kiinni. Jonka jälkeen pisin keskelle ja seuraavaksi isoimmat siihen kiinni liimalla vain alareunastaan. Ja lopuksi kiinni pienimmät lenkit ja taas ihan vain päästään. Jatkoin niin kaikki neljä kokonaista sakaraa... Ihan lopuksi asetin keskusrullan pöydälle (alustan päälle, jotta mahdollisesti valunut liima ei sotke joka paikkaa) ja kastoin kahden, vastakkaisen, sakaran päät liimaan ja asetin paikoilleen. Ja toisille kahdelle tein ihan samoin. Isomman ja näyttävämmän koristeen saat lisäämällä lenkkejä ja sakaroiden määrää.


Jouluterkuin, Susanna

Joulukortti ideoita lasten kanssa askarteluun!

Haluaisin esitellä muutaman viimehetken joulukortti idean heille, jotka eivät normaalisti askartele, mutta jotain pitäisi tehdä ja ehkä ottaa lapsetkin mukaan. Erityisesti joulun aikaa moni innostuu askartelusta, vaikka intohimoisimpien harrastajien joukkoon kuulukkaan. Erityinen joulumieli syntyy, kun jouluvalmisteluitatehdään yhdessä, koko perheen voimin.

Näiden korttien tekeminen onnistuu kaikilta vauvasta vaariin. Tarvikkeet ovat yksinkertaiset: maalia, musta kynä ja irtosilmiä. Esimerkki kuvan kortissa olen käyttänyt valkoista gessoa, mutta peitevärit ja sormivärit toimivat näissä korteissa vallan mainiosti!



Blogissani on  lisää samalla idealla tehtyjä kortteja, ensin on töpötetty sormenjälkiä kartonkiin ja maalin kuivuttua on lisätty yksityiskohdat mustalla tussilla ja liimattu silmät paikoilleen. Lumiukkojen nenät oranssilla tussilla. Kurkkaa tästä blogiini.

Millaisia joulukortteja te olette askarrelleet lasten kanssa?


Värejä harmauden keskelle

Etelä-Suomessa odotellaan vielä talven pysyvää lumipeitettä. Harmaa onkin ollut viimeisen kuukauden pääsävy. Minä ainakin kaipaan väriä!

Halusin tehdä kortin, jossa hyödynnetään sekä harmaata että tuota paljon kaipaamaani väriä. Harmaata taustaa vasten värikkäät kuviopaperit nousevatkin mahtavasti esille.


Tässä kortissa on hyödynnetty hyvin yksinkertaisia elementtejä. Leikkasin kolmesta eri kuviopaperista kolmioita, jotka kiinnitin kohotarrapaloilla korttipohjaan. Kortin tervehdyksenä ja koristeena toimivat tarrat. 


Kaipaatko sinäkin väriä harmauden keskelle?  Lisätietoja kortista löydät blogistani. 




Paperillan skräppäyshaaste nro 4: Pastellinsävyinen joulu


Tervehdys,

Joulu on vahvojen perinteiden aikaa. Jouluinen tunnelma syntyy usein tunnelmallisesta kynttilänvalosta, tuttujen jouluherkkujen tuoksuista ja jo lapsuudessa laulettujen joululaulujen sävelistä. Värit vaikuttavat vahvasti tunnelmaan. Joulun värikartta on usein omenanpunainen, joulukuusen vihreä ja tumman tähtitaivaan sininen. Joskus mukana on myös piparinruskeaa tai joulukellojen tai -köynnösten kultaa ja hopeaa. 

Mutta voisiko joulutunnelman luoda myös aivan toisenlaisilla väreillä? Voiko joulu olla vaaleanpunainen? Entä vaalean mintunvihreä? Kuulaan persikanpunainen? Tai vaaleansininen?

Paperilla haastaa sinut skräppäämään jouluteemaisen sivun, johon käytetään vain pastellisävyjä. Nyt unohdetaan perinteiset joulun värit, ja tunnelmoidaan vähän erilaisessa värimaailmassa. Alla on joukko upeita Paperillan skräppäystiimin töitä, joiden idoilla pääset varmasti liikkeelle - haaste voi alkuun tuntua kinkkiseltä, mutta tehtävästä selviää kyllä, tottahan toki!

Osallistumisaikaa on maanantaihin, 5.1.2015 klo 24 asti. Tulevana jouluna napsitut valokuvat voi siis heti tallentaa uuteen skräppäysleiskaan!





Pakettikortteja liukuhihnatyönä

http://www.papierstau.at
 
Miten teidän jouluvalmistelunne edistyvät? Minä olen pahasti myöhässä kaikessa ja olen aloittanut jotenkin ihan väärästä päästä nämä valmistelut tänä vuonna. Pakettikortit on, mutta ei lahjoja. Tällaista tämä joulun valmistelu aina silloin tällöin on. Suunnitelmat on hyviä, mutta toteutuksen puolella takkuilee. Tässäpä nyt joka tapauksessa näiden pakettikorttien teko-ohje:


Valitsin ensin tummanruskean ja beigen kartongin korttipohjiksi ja leikkasin niistä n. 2 inch:n kokoisia suikaleita. Ne nimittäin sopivat suoraan tagirei´ittäjään ja näin sain nopeasti isomman sarjan korttipohjia valmiiksi. Tämän jälkeen tein Martha Stewartin boordileikkurilla tähtikuviot korttien alareunaan.



Seuraavaksi leikkelin ruiskeväreillä ja embossausjauheella käsitellystä jämäpalasta kukkasia ja lumihiutaleita. Lumihiutaleleikkuri on Martha Stewartin ja kukkakuviollinen Fiskarsin valmistama paperirei´ittäjä.


Tämän jälkeen leimasin Natalie Kalbachin Wired-setin leimasimella taustakuvioita korttipohjiin. Leimaamiseen käytin VersaMark embossausleimasintyynyä ja valkoista kohojauhetta. 

Sitten lisäsin jokaisen pakettikortin alareunaan palan nauhaa koristeeksi ja sommittelin lumihiutaleet ja kukat paikoilleen. 

Sen jälkeen lisäsin jokaiseen korttiin muutaman pienen tähden. Nämä tähdet jäivät boordileikkurista jämämateriaaliksi enkä halunnut niitä poiskaan heittää. Jokaisen kukan/lumihiutaleen päälle lisäsin pienen napin koristeeksi ja muutaman kietaisun ompelulankaa. Lopuksi vielä ruskeaa narua kiinnikkeeksi ja kortit olivat valmiita. 

Kaikki nämä pakettikortit on tehty jämämateriaaleista ja niiden tekemiseen ei mennyt paljoltikaan aikaa. Näitä tehdessä pääsivät myös monet jo kauan kaapissa seisoneet paperirei´ittäjätkin taas hyötykäyttöön. Kannattaa kokeilla!!

Lisää vielä toisenlaisia pakettikortteja löytyy minun blogistani.

Hauskoja askarteluhetkiä ja mukavaa joulun odotusta kaikille!

http://www.papierstau.at/?p=13135

Mixed media joulukortteja



Hei kaikki!

Viime jouluna tein tälläisiä simppeleitä mixed media -kortteja lähipiirilleni. Kun kortteja tekee paljon, kaipaan ohjetta, jolla saan tehtyä paljon kortteja melko vähällä vaivalla. Tykkään kuitenkin, että kortit ovat persoonallisia ja ne näyttävät itsetehdyiltä. Tähän korttiin sain inspiraation, sillä olin puoli vahingossa tullut hankkineeksi Paperilohikäärmeestä läpinäkyvää tekstuuripastaa. 


Kortin tekoon tarvitset:
Korttipohjan, kohopastaa, vesivärejä, keltaista PearlEX pigmenttiä, tähtisabluunan, akvarellipaperia ja sinisävyisiä distress musteita. Koristeena olevan tähden olen leikannut sizzixillä tuohesta.


Ensin sekoitin läpinäkyvästä kohopastasta ja keltaisesta pigmentistä tasaisen keltaisen pastan.


 Kun massa oli sekoittunut tasaiseksi, levitin sitä tähtisabluunan läpi akvarelliaperille palettiveitsen avulla. Suojaa alusta materiaalilla, jonka voi helposti pyyhkiä puhtaaksi.


Kun sabluuna poistetaan, jäävät tähtikuviot hieman koholle. Muista pestä sabluuna ja muut työvälineet heti, ettei pasta kuivu kiinni niihin.


Anna pastan kuivua kunnolla. Voit käyttää apuna kuumailmapuhallinta. Kuivaa paperia kummaltakinpuolelta ja varo ylikuumentamasta pastaa.


Kun pasta on kuivunut, maalaa koko paperi erivärisillä sinisen sävyillä. Tämä onnistuu helposti myös lapsilta, joten voit valjastaa koko perheen joulukortti talkoisiin!


Lopputulos saa olla kirjava. Se tekee kortista elävemmän näköisen.


Leikkaa tausta oikeaan kokoon ja tummenna kortin reunat Distress musteella musteenlevitintä tai meikkisientä käyttäen.


Koristelin kortin hyvin simppelisti. Leikkasin tuohesta tähtiä sizzixin avulla. Nuo paksuimmat terät soveltuvat monen muunkin materiaalin leikkaamiseen kuin pelkän paperin. Ajattelin jatko soveltaa tuohitähtiä myös joulukuusen koristeeksi.


Lopuksi kokosin kortin. Kirjoitin käsinvalkoiselle pahville jouluiset laulunsanat ja liimasin sen keltaiselle pahville. Lopuksi vain liimasin osat paikoilleen.


Millaisia joulukortteja te olette tehneet? Teettekö kaikille eri näköiset vai liukuhihnatyönä isompia määriä? Olisi mukavaa saada ideoita ja inspiraatiota teidän korteistanne!