Minä, ihana nainen!

Tänään minä täytän 40 vuotta. Mitä se merkitsee minulle? Kuivaa ja kypsää keski-ikäistymistä, ikäkriisiä ja hidasta kuihtumista vai pistänkö arvokriisissäni elämän uusiksi ja takerrun kynsin hampain menetettyyn nuoruuteen? Ei, ei mitään näistä.

Minä olen huomannut jo hetken ajatelevani, että olen sopivan ikäinen. Minun ei tarvitse enää esittää vanhempaa saavuttaakseni arvostusta tai statusta tai aukrotiteettiä, joten voin olla juuri niin pentu, kakara ja lapsellinen kuin minusta hyvältä tuntuu. Senkin olen oppinut, ettei onnellisuus ole ulkoisista puitteista tai  muiden ajatuksista kiinni. Parhaimmillani olen tehdessäni asioita, joista pidän, ihmisten kanssa, joita rakastan. Ja heille minä olen täydellinen juuri tällaisena. Olen nelikymppinen, rohkea, ihana, taiteellinen ja täyteläinen nainen.

 Ihanaa kevättä, ihanaiset! - Anu-Riikka-




Lena
Tässä oma tulkintani. Hyviä ystäviä ja ihania naisia. Tuntuu että nyt elän mitä ihaninta aikaa.
En haikaile nuoruuden perään, koska nyt olen juuri sellainen kuin haluan olla.
Kohta 55-vuotias  luova nainen. Rakastan elämääni juuri sellaisena kuin se nyt on.




-Heli 57 v -
Minusta on ihaninta melkein kaikki. Innostun helposti. On ihanaa heittäytyä mukaan. Hurmio ja hehku löytyy keski-ikäisen naisen varmuudella. Nyt uskaltaa päästää irti ja jättää väliin, kaikki ei ole tavoittelemisen arvoista. Haluan käyttää aikani ja energiani siihen mistä pidän eniten ja mitä itse arvostan. Aion elää hauskan ja värikkään elämän.

Eka ikinä skräppäyssivuni.





Kanivinossa/Miia
Minä ihana nainen. Olenko ihana? Osaanko olla kolmelle prinsessalleni oikeanlainen naisenmalli? Varmasti ajatuksia, joita jokainen tyttölapsen äiti aina joskus pohtii. Kun seuraan tyttöjeni elämää, touhuja ja tapoja, koen kyllä usein onnistumisen tunnetta. Tänään viimeksi ihastelin, kuinka kaksivuotias hoivasi, suukotti ja hellitteli vauvojaan. Kyllä. Äidiltä opittuja taitoja ja tapoja.

Vanhat valokuvat ja tapahtumajulisteet kiehtovat minua. Niissä on usein sellaisia naisia, jotka ovat tyylikkäitä ja itsevarmoja. Oi, kun itse voisin olla arjen tuiskuissa samanlaista varmuutta täynnä. Tämä ajatus mielessäni kokosin työhuoneeni seinälle vintage-naisista taulun. Tytöt kysyivätkin, voivatko hekin jo viettää naistenpäivää ja mitä he voisivat askarrella naistenpäiväksi? Hetken mietittyäni keksin vastauksen. Kurkkaappa blogiini, mitä aiomme yhdessä tehdä. 



"Life doesn't have to be perfect to be wonderful."
Elämä ei aina ole täydellistä. Asiat eivät suju toivotulla tavalla, toiveet eivät toteudu ja matkan varrelle voi tulla vastoinkäymisiä. Toisaalta miksi edes odottaisin sen olevan täydellistä, sillä enhän ole sitä itsekään. Tunnen itseni jo varsin hyvin, ja osaan hyväksyä myös puutteet ja virheet. Ymmärrän, ettei onnellisuus edellytä täydellisyyttä. En murehdi siitä, mitä muut minusta ajattelevat, sillä saan olla oma itseni - juuri tällainen kuin olen.
Oman ihanan elämäni ihana nainen.



Vietämme naistenpäivää ensi sunnuntaina, 8.3.
Hyvää naistenpäivää kaikille ihanille naisille!

Ei kommentteja

Kiitos viestistäsi!