Minna
Tänä vuonna lykkäsin yhteen niin äitienpäivän, kuin molempien vanhempieni syntymäpäivätkin ja hankin heille veljeni kanssa yhteiseksi lahjaksi liput VesaMatti Loirin juhlakonserttiin. Lippujen sijaan annoin heille tämän sivun, jonka taskussa on lahjakortti konserttiin. Liput voi sitten tulostaa lähempänä ajankohtaa sähköpostista. Lue lisää blogista!
Piirrä paperille haluamasi kuvio lyijykynällä kevyesti. Pistele kuvion ääriviivoja pitkin reikiä, vaikkapa parsinneulaa apuna käyttäen. Kumita kynän jälki pois ja pujottele lankaa haluamistasi kohdista sinne tänne. Valmiista työstä voit tehdä esim. kortin tai taulun. Oman työni kehystin ja kiinnitin korttipohjaan kohotarroilla.
Tänä vuona päätin tehdä erittän yksinkertaisen mutta mielestäni kuitenkin aika kauniin äitienpäivä kortin. Vain kaksi eri valkosta sävyä papereissa, muutama helmi ja Silhoutte on tämän kortin ainekset.
Äitini sai nyt keväällä oman puutarhapalstan ja se inspiroi minua tämän kortin aiheeseen. Vihannekset tein itse muovailumassasta ja pienet kukkaset koristavat laatikkoa ja puutarhurin merkkiä. Toivottavasti äitini puutarhasta tulee yhtä värikäs ja aurinkoinen kuin tämä kortti! Lisää kuvia voi käydä katsomassa blogistani.
(täältä).
Miia
Koristellut paperipussit sisältöineen ovat meidän äitienpäivän Se-juttu tänä vuonna. Näihin pusseihin on kiva kiinnittää kaikenlaista ylijäämätavaraa, kuten skräppäyspaperien paloja, silkkipaperia ja erilaisia teippejä. Kurkkaappa blogistani, mitä meidän perheen prinsessat piilottavat pusseihin lahjaksi äitienpäivänä.
Rentoa äitienpäivää!
Mervi
Käytin äitienpäiväkortissani vanhaa ihanaa valokuvamuistoa anopistani ja ensimmäisestä vauvasta - miehestäni. Naiselliset tykötarpeet: kukkapaperia, kukkia, perhosia, pitsiä ja helmiä.
Ihanaa äitienpäivää kaikille!
Anu-Riikka
Tämän kevään Askartelupirtissä osallistuin Terhi Koskisen kurssille "Mirrow, mirrow", jossa pääsin tuunaamaan peiliä. Innostuin aiheesta niin, että päätin jo tuolloin ilahduttaa sekä tytärtäni että äitiäni persoonallisella peilillä. Tässä on äidille hänen peilinsä. Valmiina paketoitavaksi äitienpäivää varten.
Ihanaa äitienpäivää!
Ei kommentteja
Kiitos viestistäsi!