Paperillan korttihaaste nro 7: Urbaani luonto - moodboard

Hei!



Talvi alkaa väistyä hiljalleen kevään edestä. Kaupunkiluonto avautuu silmiemme edessä yllättävänkin monimuotoisena. Tämän kertainen haasteemme inspiroituu luomaan erilaisia kortteja valokuvien avulla. Mitä sinulle tulee mieleen oheisesta kuvakimarasta?

Ohessa DT-tiimimme tunnelmia ja tulkintoja!

Tanja
Hain korttiini värimaailmaa moodboardin kuvista. Mukana tietysti ihan sitä luontoakin.


Päivi


Halusin tällä kertaa kokeilla jotakin todella yksinkertaista. Tämän kortin juju on vesiliukoisilla Distress musteilla tehdyssä taustassa ja valkoisella kohokuvioiduilla taloissa.




Jenni
Kuvien ottaminen oli äärimmisen hauskaa ja niistä löytyi monta ihanaa tunnelmaa. Suosikikseni valikoituivat ihana koivunrunko ja väriläiskänä erottuva vihreä nuppi. Kuvassa tuohi on päässyt taustapaperiksi ja limenvihreä väri urbaanin keijukaisen mekkoon.


Mitä kuvakollaasin elementtejä sinä poimisit omaan korttiisi? Linkitä oman työsi kuva alle - osallistumisaikaa on seuraavan haasteen julkaisemiseen asti, eli 27.4. saakka.
Kaikkien osallistujien kesken arvotaan hieno Stampendouksen leimasinpalkinto!








Maaliskuussa saimme ihasteltavaksemme mahtavan kokoelman kauniita kortteja, joista jokainen toi mukanaan tuulahduksen vanhasta maailmasta.
Onnetar suosi tällä kertaa...

... Saijaa! Lämpimät onnittelut!


Saija: Lähetäthän yhteystietosi sähköpostitse elina@paperillalehti.fi, niin pakettisi lähtee matkaan!

7 kommenttia

  1. Hei kuka oli tämän kipailun voittaja?
    En ole huomannut...onko arvonta suoritettu!
    "Paperillan korttihaaste nro 6: Tuulahdus vanhasta maailmasta"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      Voittajatiedot on nyt päivitetty tekstiin. Pahoittelen viivettä!
      t. Elina

      Poista
  2. Tuleeko tähän uuteen korttihaasteeseen myös mahdollisuus linkittää omia tuotoksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - puuttunut linkki on lisätty tekstin loppuun
      t. Elina

      Poista
  3. Eipä tänne saakaan laitettua korttiaan esille...??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      Linkkityökalu on nyt jutun lopussa. Tervetuloa linkittämään oma työ mukaan!
      t. Elina

      Poista

Kiitos viestistäsi!