Askartelua ulkomailla?

Merta edemmäs kalaan?

Paperiaskartelua kotimaassa ja ulkomailla


Paperiaskartelua on perinteisesti harrastettu yksin, neljän seinän sisällä, keittiön pöydän kulmalla tai jos oikein on onnistanut, niin kokonaan askartelulle pyhitetyssä huoneessa. Suurin osa luovasta työstä tehdään yksinään, omassa rauhassa, mutta suurimmalla osalla meistä on kuitenkin tarve jakaa innostusta, keskustella ja saada palautetta. Internetin myötä harrastus on saanut uusia yhteisöllisiä piirteitä, kun harrastajat ovat jakaneet töitään ja erilaisia vinkkejä keskustelupalstojen ja nykyisin erityisesti blogien välityksellä.

Yhteisöllisyyden lisääntyminen netin avulla on pienentänyt kynnystä tavata muita askartelijoita myös kasvotusten. Monet osallistuvat erilaisiin tapaamisiin ja tapahtumiin Suomessa ja pikku hiljaa enemmän ja enemmän myös ulkomailla. Blogien ja sähköpostin kautta yhteydenpito ulkomaailmaan on helpottunut ja maailma tuntuu kaiken kaikkiaan pienemmältä.

paperilla-lehti, askartelu, paperiaskartelu, skräppäys

Miksi lähteä ulkomaille askartelemaan?


Ensimmäisenä mieleen tuleva syy on tarjonta. Kun kurssitarjontaa katsoo myös Suomen rajojen ulkopuolelta, laajenee se välittömästi. Tarjolla on niin skräppäystä, mixed mediaa, leimailua, oikeastaan on mahdollista opiskella melkein mitä tahansa. Tarjolla on niin suuria, maailman tähtien vetämiä messuja, kuin pienempiä työpaja tyyppisiä tapahtumia. Kursseilla oppii kokonaan uusia tekniikoita, mutta myös tapoja käyttää jo olemassa olevia tarvikkeita ja askartelukaappien kätköihin unohtuneita tököttejä. Parasta antia kotiin viemisiksi on kuitenkin innostus ja inspiraatio!

Toinen itselleni tärkeä syy ovat ystävät. Sekä blogimaailmassa, että tapahtumissa kohtaa ihmisiä, joiden kanssa on mukavaa vaihtaa ajatuksia niin askartelusta kuin elämästä yleensä. On mahtavaa päästä juttelemaan kasvotusten, askartelemaan yhdessä ja viettämään aikaa ihmisten kanssa, joiden työskentelyä on seurannut internetin välityksellä. Tapaamisissa blogi saa kasvot ja jatkossa yhteydenpito on vielä mukavampaa.

Ei kannata myöskään väheksyä uusien tuttavuuksien merkitystä. Kansainvälisissä tapahtumissa uusien ystävien tekeminen on helppoa, mutta vaatii omaa aktiivisuutta. Helppo aloitusrepliikki onkin, mistä päin olet kotoisin? Kun paikalla olevia yhdistää rakkaus samaan harrastukseen, on jutteleminen helppoa. Omaa kielitaitoaan kohtaan kannattaa olla armollinen. Sitä paitsi monet askarteluun liittyvät termit ovat äärimmäisen kansainvälisiä. Askartelun saralla, niin kuin muuallakin, verkostoituminen on kaikki kaikessa!

paperilla-lehti, askartelu, paperiaskartelu, skräppäys


Mitä kaikki maksaa?


Ulkomaille suuntautuvan askartelumatkan kustannukset riippuvat hyvin pitkälti siitä, minne ja minkälaiseen tapahtumaan olet lähdössä. Matkan hinta koostuu matkoista, yöpymisestä ja ohjelmasta.  Messujen kaltaiset tapahtumat voivat olla halvempia kuin monipäiväiset työpajoihin keskittyneet tapahtumat, ja merten takaiset opettajat nostavat kurssien hintaa verrattuna paikallisvetoisiin opettajiin. Askartelureissulle voi nopealla laskulla tulla hintaa lähemmäs 1000 euroa, mutta tarkan budjetin reissaaja selviää jo lähes puolta pienemmällä matkakassalla.

Matkailu harrastuksen perässä ei ole ilmaista, mutta toisaalta siitä saadut kokemukset eivät ole rahassa mitattavia. Askartelumatkoilla tutustuu erilaisiin kulttuureihin ja tapoihin toimia, sekä luokkahuoneissa, että niiden ympärillä.

paperilla-lehti, askartelu, paperiaskartelu, skräppäys

Kilpailu!

Askartelutapaaminen, askartelumatka vai toteutumaton askarteluhaave? Kerro kokemuksesi meille!


Mitä mieltä sinä olet askartelumatkailusta? Oletko osallistunut askartelutapamisiin tai työpajoihin suomessa tai sen ulkopuolella? Mikä oli parasta vai oliko kokemuksessa parantamisen varaa? Kerro meille mielipiteesi, voit voittaa neljän hengen risteilylahjakortin Helsinki - Tukholma välille. Lahjakortti arvotaan heinäkuun aikana kommentin jättäneille. Lahjakortti on voimassa 12.8-15.10.2013 Sunnuntai-keskiviikko lähdöillä.

Kesäisin askarteluterveisin, Minna

Ps. Paperilla –lehti kerää paperiaskartelijan tapahtumakalenteria. Järjestätkö tai osallistutko paperiaskartelutapahtumaan lähellä tai kauempana? Kerro siitä meille, niin lisäämme tapahtuman kalenteriimme!




17 kommenttia

  1. En ole osallistunut askartelutapaamisiin, mutta tykkään käydä askartelumessuilla. Tänä vuonna olen käynyt Leimailutaivaassa ja Birminghamissa Hobbycrafts-messuilla, jossa erityisesti pidin siitä, että usealla ständillä oli myynnin lisäksi demoja. Make & take -sessioihin en osallistunut, mutta jos olisin ollut messuilla useamman päivän, olisi niitäkin voinut koittaa. Ainakin olen tykännyt kotimaan messuilla esim. Fiskarsin pajoista. Englannissa askartelufirmat järjestävät askarteluretriittejä ja se voisi olla ihan hauska lomanviettotapa.

    VastaaPoista
  2. Olen käynyt ulkomailla sekä askartelumessuilla että -tapaamisissa ja olen tykännyt. Onhan ne toki arvokkaita reissuja rahallisesti, mutta todella antoisia myös, joten olen katsonut niiden olleen joka käytetyn euron arvoinen. Suomessa ei messut ole niin isoja kuin maailmalla, mutta kaksikin päivää messuilua tuntuu jaloissa ja kukkarossa, puhumattakaan niistä ylikiloista, mitä voi matkalaukkuun tulla.
    Minusta parasta noissa reissuissa on ollut se, että sulaudut joukkoon heti, kun on niin paljon yhteistä pelkästään harrastuksen takia. Fiilis on tosi kotoinen, mutta toki tarvitaan vähän kielitaitoakin, jotta saat kaiken hyödyn irti.

    VastaaPoista
  3. En ole osallistunut vielä yhteenkään tapahtumaan enkä tapaamiseen, koska aloitin askartelun vasta alkuvuodesta, satunnaisia aikaisempia kyhäelmiä laskematta.. Budjetti ei ole antanut vielä myöten eikä lähellä ole ollut tarjolla mitään. Kiinnostaisi kyllä osallistua. :)

    VastaaPoista
  4. Unelmani on päästä joskus osallistumaan johonkin ulkomaiseen askartelutapahtumaan. Suomessa olen niihin osallistunut ja erityisesti tapahtumiin liittyvät lyhytkussit kiinnostavat ja ovt tuottaneet paljon iloa. Olen myös käynyt lähialueen askartelukauppojen järjestämillä kursseilla - näissä plussana - tai kukkarolle miinuksena...;) - on askartelutarvikkeiden ostomahdollisuus samassa tilassa. Parasta lienee uusien ideoiden ja inspiraation lisäksi leppoisa seura ja uudet ystävyydet.
    P.S. Aivan ihanalta kuulostaa tämä Paperilla-lehti!

    VastaaPoista
  5. En ole koskaan vielä osallistunut moisiin, mutta haaveena olis joskus päästä osallistumaan vaikka koko viikonlopun tapahtumaan. Täällä Pohjanmalla päin ei vain tällaisia oikein tunnu olevan ja aina pitäis lähteä tuonne etelään päin. Mutta kyllä minä sinne joskus menen :). Mitään sen kummempaa en osaa niistä odottaa, mutta uudet ideat on kyllä aina tervetulleita ja niitähän niistä varmasti saa :).
    Olispa kyllä aivan ihana yhdistää askartelu ja laivamatka <3

    VastaaPoista
  6. En ole vielä osallistunut askartelu tapaamisiin ellei lapsuuden aikoja lasketa eikä kansalaisopistoa.. Haaveena ja tulevqaisuudessa aijon osallistua kun aika ja taphtuma vaan natsaavat. Olen himo askartelija, kortteiluja, opettelen skräppäystä ja kaikkea mahdollista uutta! Ideoita ammennan nykyään askartelu- lehdistä ja blokeista sekä tietysti internetin maailmasta.. olisi hienoa päästä ulkomaille tutustumaan uusiin materiaaleihin, tekniikoihin yms. Askartelu/skräppäys tms.risteily mikä mahtava idea!!!!

    VastaaPoista
  7. ihan huippuihanaa olisi päästä askarteluristeilylle tai askartelemaan ulkomaille.Norja,Ruotsi olisivat lähellä eivätkä varmaan maltaita maksaisi.Kun ainakin minä katselen Norjalaisia korttiblogeja ihastuksesta sanattomana.
    Englanti olisi tietty kielen puolesta helpompi ja tuolla varmaan hurjasti tarjontaa.
    Tietty kun oon Kelanrahoilla askartelija niin taitaa jäädä haaveeksi,mutta haaveita on hyvä olla.
    Kivaa on ollut niissä harvoissa askartelutapahtumissa missä olen päässyt käymään.
    Askartelijat löytävät yhteisen kielen hyvin helposti.

    VastaaPoista
  8. Askarteluristeilyitä on kyllä järjestetty mm. Anun putiikkien toimesta, mutta huomioittehan, että lahjakortti on ihan tavalliselle risteilylle, johon halutessaan voi tietenkin yhdistää askartelua. Tukholmassa on hyvät askartelukaupat ;)

    VastaaPoista
  9. En ole (vielä!) koskaan päässyt askartelun perässä ulkomaille, mutta toivottavasti joskus vielä ;) Netin kautta olen ihastellut minua inspiroineiden artistien järjestämiä kursseja lähellä ja kaukaa. Suomessa olen sentään päässyt IS-tapahtumaan, jossa oli opettajien myötä hieman kansainvälistä tunnelmaakin! Tykkäsin!!

    VastaaPoista
  10. En ole koskaan osallistunut mihinkään askartelutapahtumaan tai -messuun, mutta kova hinku kyllä olisi. :) Nuorempana tuli askarreltua jonkin verran ja nyt - parikymmentä vuotta myöhemmin - into on taas nostanut päätään. Tarvikkeita on hankittu vaikka kuinka paljon, mutta jotenkin uskallus skräppäämisen aloittamiseen puuttuu täysin. Neuvoja ja vinkkejä kaipaisin kovasti, esim. onko Oulun seudulla mitään skräppäämiseen liittyviä tapahtumia, joihin tällainen aloittelijakin voisi osallistua? :D

    VastaaPoista
  11. Täällä Suomessa olen osallistunut lukuisiin askartelutapahtumiin ja - tapaamisiin, sekä itse järjestänyt tapaamisia täällä Riihimäellä. Kaikki tapahtumat ja tapaamiset ovat antaneet minulle niin paljon, mm. lukuisia uusia ystäviä sekä ihania kokemuksia. Ainuttakaan osallistumista en ole katunut, päinvastoin - nälkä kasvaa syödessä ja nyt olenkin lokakuussa lähdössa Tukholmassa järjestettävään skräppitapahtumaan, jossa aivan upeita kursseja ja kurssittajia! :D Yksi suuri unelma on siis toteutumassa :D Jännittää ja odotukset ovat tietysti suuret. Odotan tapaavani uusia tuttavuuksia ja kuinka moni blogi saakaan taas kasvot livenä :) Rahaahan näihin menee, mutta kokemuksesta olen valmis maksamaan.
    Suosittelen lämpimästi menemään tapaamisiin mukaan jos mahdollista ja miksei vaikka järjestämäänkin :) Lupaan ettet tule katumaan :D

    VastaaPoista
  12. Muistan, miten itsellä aikoinaan oli suuri kynnys lähteä siihen ensimmäiseen askartelutapaamiseen. Jännitti ihan hirmuisesti, mutta kun se tapahtuma oli n. 100 m omalta ovelta niin pakkohan sitä oli mennä. Sen lähemmäs kun tuskin tapahtuma voi tulla. Ja voi että kun oli mukavaa!

    Vähän samanlainen tunne tuli helmikuussa kun ensi kertaa lähdin kurssin perässä ulkomaille, Tukholmaan. Niinhän siinäkin kävi, että nälkä kasvoi syödessä ja nyt on käyty jo Alankomaissa ja Tukholma odottaa taas syksyllä.

    Matkailu tosiaan avartaa! Voin lämpimästi suositella "merta edemmäs kalaan" lähtemistä. Kontaktien luominen ja muiden samanhenkisten tapaaminen on mahtavaa :)

    VastaaPoista
  13. Askartelumatkailu on selvästi lisääntymässä. Tarjonta on lisääntynyt parin vuoden aikana reilusti! On mahtavaa, että voidaan puhua askartelumatkailusta! Itse pääsen ensimmäiseen ulkomaiseen tapahtumaan elokuussa osallistuessani ProzART-tapahtumaan Puolassa. Odotan sitä hurjasti, erityisesti toisten samanmielisten ihmisten tapaamista, inspiroivaa seuraa ja hyvien opettajien kursseja!

    Asun Englannissa ja näin ollen minulla on ollut mahdollisuus osallistua muutaman kerran askartelumessuille. Paras tapahtuma skräppääjälle on ehdottomasti Lontoon Alexandra Palacessa järjestettävä Big Stamp and Scrapbooking Show (tänä syksynä syyskuussa). Siellä on hurja määrä näytteilleasettajia, demoja, miniworkshoppeja, ostosmahdollisuuksia! Muut tapahtumat, joihin olen osallistunut, esim. Birminghamin NEC-keskuksessa järjestettävät messut, ovat olleet omiaan korttiaskartelijoille ja myös koruilijolle. Myynnissä on myös kankaita.

    Luonnollisesti ulkomaille lähteminen edellyttää jonkin verran taloudellista panostusta. Askartelu on hieno syy, yhtälailla kuin jotkut lähtvät sukelluslomalle, golfaamaan, safarille jne. Elokuussa voin kertoa omista kokemuksistani Puolan tapahtumassa, mutta uskoisin, että matkasta tulee hintansa arvoinen!

    VastaaPoista
  14. Minun ensimmäinen "askartelumatkani" suuntautui Heinikkaan, Kälviälle, ja osallistuin Maijun korttikurssille. Ajomatkaa tuli reilusti, mutta reissu oli kyllä sen väärti. Sen jälkeen olenkin käynyt kolmesti Intohimoisesti Skräppäämässä ja kerran Intohimoisesti Askartelemassa. Kerran olen myös käynyt Luulajassa pienillä askartelumessuilla, ja sinne voisin ajella uudelleen, mutta en ole löytänyt enää netistä tapahtumasta lisätietoja. Vinkkejä Pohjois-Ruotsin tapahtumista otetaankin ilolla vastaan!

    Tavoitteeni on, että käyn kerran vuodessa jossakin tapahtumassa Suomessa. Etäisyydet ovat täältä pohjoisesta sellaiset, että useammin ei raaski ja vapaatakaan ei aina matkustuspäiviä varten irtoa.
    Toivon, että joskus pääsen vielä ulkomaille askartelumatkalle, ja luenkin mielenkiinnolla juttuja toisten askartelumatkoista.

    VastaaPoista
  15. Nälkä kasvaa syödessä on ainakin minun kohdallani pitänyt paikkaansa ;) Ensimmäiset askartelutapaamiset olivat täällä pohjoisessa ihan muutaman hengen askartelupäiviä, seuraavaksi suuntana olivatkin blogitapaamiset jo vähän kauempana ja ensimmäinen isompi tapahtuma taisi olla Intohimona Askartelu joitakin vuosia sitten :) Nyt Helsingin kädentaitomessuilla olen ollut syksyisin jo "vakkarikalustoa" ja sinne nytkin suuntaan marraskuussa! Viime keväänä olin ensimmäistä kertaa Birminghamissa isoilla messuilla ja olihan se mahtava reissu - shoppailujen lisäksi parasta antia olivat demot ja workshopit! Ja me suomalaiset luultiin että tullaan kauempaa kuin muut, mutta törmäsimme niillä messuilla myös Etelä-Afrikasta tulleisiin askartelijoihin :D

    Seuraavaksi olisi tarkoitus koettaa Pariisiin skräppitapahtumaan ja messuille ensi keväänä jos paikka ja ajankohta vain sallivat! Siellä messupuoli ei ole ihan niin iso kuin Birminghamissa mutta workshopit sitäkin upeampia! Opettamassa ovat kaikki maaailman huiput eli mm. Priman ja Rangerin kouluttajat! Nyt peukutan vaan että ajankohta olisi hyvä ja voisin koko viikon ottaa Pariisin lomaa... alkuviikko Pariisille ja loppuviikko tapahtumalle <3

    Niin ja loppuun mainittakoon että se suurin haave on tietenkin CHA -messut... tilaisuus olisi ollut ehkä jo ensi talvena lähteä, mutta päätin vielä hieman lykätä - mutta samaan hengen vetoon päätin myös että vuoden 2015 loppuun mennessä on nekin koettava! Toinen suuri haave on joskus päästä Mall of Americassa järjestettävään Scrapfest -tapahtumaan - upeita croppeja, paljon shoppailtavaa, ilmaisia make&take-juttuja ja tietysti workshoppeja!

    Mutta askartelumatkailu avartaa askartelumaailmaa ihan eri tavalla kuin netissä selailu - ihana tavata ihmisiä ja bongata uusia juttuja! Suosittelen lämpimästi ihan kaikille - vaikka lähtisikin ihan siitä pienestä mittakaavasta ja osallistuisi ensin naapuripitäjän blogitapaamiseen... siitä se sitten nälkä kasvaa ;)

    VastaaPoista
  16. Voi ei! Oma matkakuumeni nousee kyllä näitä tekstejä lukiessa ihan uskomattomiin sfrääreihin! Olikohan tämä sitten kovin hyvä keskustelun avaus? :D Ei vaan, upeaa lukea kokemuksianne!

    VastaaPoista
  17. Täällä kotimaassa olen käynyt muutamissa askartelutapaamisissa. Tykkäsin kyllä, näkee muitakin "hurahtaneita", kun ei täällä korvessa muuten kavereita ole.
    Joo, olenhan ollut askarteluristeilylläkin, siitä tosin on ikuisuus:) Vuosia sitten Sinooperi järjesti semmoisen.

    Olisihan se kiva käydä vaikka missä, mutta kalliiksi tulee, eikä eläkeläisen kannata kovin paljon reissata.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!